Miksi nämä sivut

Kun olen alkanut puuhastella näiden sivujen parissa olen saanut heti vastailla sekä todellisten että kuviteltujen ihmisten kysymyksiin siitä, miksi haluan kirjoitella asioitani kaikkien ihmeteltäväksi. Tai onko minulla ylipäätään olemassa mitään sanottavaa tai tekstejä, joita kannattaisi puolijulkisinakaan levittää. (Tällaisista pohdinnoista, vielä laajemmin, kirjoittaa ihastuttavasti veloena linkki)

Minä kuitenkin rakastan ihmisten kotisivuja ja blogeja. Minusta sähköinen kirjallinen ilmaisu on ihastuttava kommunikoinnin muoto, kuten paperillekin kirjoittaminen ja aitojen elävien ihmisten kanssa tapahtuva vuorovaikutus. Ihmiset ilmaisevat itseään toisella tavoin kirjoittaessaan kuin puhuessaan. Siksi kirjallinen ilmaisu – kaikissa muodoissaan – on rikastavaa ja hauskaa.

Kaiken lisäksi minun pääni on ehkä liian sekava, tai ehkäpä liian järjestyksen haluinen, että saisin aikaiseksi kirjoiteltua jatkuvasti erilaisia asioita joko vihkoihin ja kirjasiin tai sekavaksi muodostelmaksi tietokoneen kovalevylle. Niinpä ajattelin alkaa järjestää ajatuksiani – hyvin erimuotoisia sellaisia – näille sivuille. Ennen kaikkea omaksi ilokseni. Mutta en kuitenkaan ahdistu, vaikka joku muukin ne joskus lukisi.

Niin, ja nämä eivät siis oikein ole kunnon kotisivut, eivätkä oikea blogi. Pitäisikö niiden olla jompaa kumpaa? En tiedä. Miksi? Olen ajatellut varastoida tuonne reunaan kaikenlaisia omia listauksiani ja juttujani sekä linkittää erilaisia mukavia ja mielenkiintoisia asioita. Tuohon keskemmälle ajattelin vain kirjoittaa, mitä milloinkin. Tai olla kirjoittamatta. Tai laittaa kuvia. Kunhan opin. Ja koneessani on tarvittavat ohjelmat. Jos tämä sivu on mielestäsi vääränlainen, mene pois. Paitsi jos sinulla on jokin mukava idea, kerro se minulle.