Juon aamukahvia iltapäivällä kello kaksi helteisessä Pekingissä. Mutustan hieman toispuoleisesti valtavan hyvää leipää, jonka olen kantanut mukanani qinghailaisesta hui-muslimien kylästä. Vappureissu tuohon yli kaksi kertaa Suomen kokoiseen, mutta väestöltään vain hieman Suomea suurempaan Kiinan provinssiin oli häkellyttävä kokemus. Ja sujui hyvin, kunnes kotimatkalla lentokoneessa hampaastani irtosi valtava lapsuudestani peräisin oleva amalgaamipaikka.

Tänä aamuna olen käynyt läpi elämäni miellyttävimmän hammaslääkärikäynnin, Kiinassa. Hammashoitaja laski kätensä rauhoittavasti olkapäälleni, kun jäykistyin puudutuspiikin aiheuttamasta kivusta. Hän keskusteli jatkuvasti rauhallisella ja ystävällisellä äänellä, erinomaisella englannilla, hammaslääkärin kanssa.

Lääkäri selosti kaiken tekemänsä ja huokailun ja hampaiden tilan voivottelun sijaan totesi tuon tuosta kulloisenkin operaation lopputuleman olevan ”beautiful” ja hampaan irronneen paikan alla olevan ”white and healthy”. Elohopeapaikan tilalle tehtyä uutta valkoista paikkaa ihailtiin yhdessä peilistä. Uskaltaisin tulla uudestaankin, oikeastaan aivan mielelläni. Ja se on kai tärkeintä hampaiden hoidossa. Kiltteyden ja ammattitaidon kohtaaminen on mukavaa.

Qinghain kokemuksia minun on sulateltava muutama päivä niistä kirjoittaakseni. Tällä hetkellä osaan vain sanoa, että Kiina on käsittämätön kokonaisuus ja ensimmäisen Kiinan vuoteni vaihduttua toiseen tunnen saaneeni vasta maistiaisia siitä, mitä kaikkea väliaikainen kotimaani pitää sisällään.

Join siis todellakin juuri äsken aamukahvini. Kolmekymmentäviisivuotiaaksi vartuttuani en ollut oppinut tuota taitoa. Olin maistanut kahvia muutaman teelusikallisen verran elämäni aikana. Kiina opetti minut juomaan tätä nykyisin perisuomalaista juomaa.

Voisin aloittaa ensimmäisen Kiinan vuoteni kartoittamisen summaamalla, mitä olen oppinut juomaan ja miten. Siitä on kertynyt monen K:n lista. Kiinassa olen alkanut juoda kahvia, kaljaa, kokista, krysanteemiteetä ja kuumaa vettä.

Pepsi max -addikti joutui täällä toteamaan, että paikallinen versio suosikkijuomasta on niin kummasti kuohuvaa saippuavettä, että on oikeasti mahdollista vaihtaa siihen toiseen kolaan. Pahaa tapaa on alettu lisäksi korvata kahvin juonnilla. Ojasta allikkoon joku voisi sanoa, mutta onpahan juomavalikoima ainakin laajentunut.

Kuivaa siideriä anniskelevat paikat uudessa kotikaupungissani opin nopeasti, mutta en sentään halunnut rajoittaa ulkoiluani niihin. Etenkään, kun siiderierät loppuvat usein kaupungista tyystin ja silloin kaikkialla, niin baareissa kuin kaupoissa, myydään ”mei you”:ta, eli ei oota.

Oli siis astuttava omalle epämukavuusalueelle ja tartuttava olutpulloon. Kiinalaisten miedot (joku sanoisi vetiset) oluet helpottivat uuden juoman oppimista. Hiilihappoinen Harbin on minusta mukavampaa juotavaa kuin eurooppalaiset kuravedet, jollaisiksi olen oluet aina kokenut. Aiemman elämäni aikainen oluen kokonaiskulutus yltää ehkä yhteen kokonaiseen pulloon. Täällä puoli-ilmainen olut on usein halvin saatavilla oleva ruokajuoma.

Toisin kuin voisi luulla, Kiinassa ei aina ole tarjolla hurmaavia teelaatuja. Melko usein eteensä saa valikoiman Liptonin teepusseja. Sitäkin useammin vieraan eteen kiikutetaan pelkkää kuumaa vettä. Ei nyt sentään teetä tilattaessa, mutta muuten. Vieraalle kuuluu aina tarjota jotain ja kylmien juomien juomista pidetään täällä epäterveellisenä. Vesiautomaateista useimmat valitsevat kuntosalillakin sen punaisen hanan. Toki keittämätön vesi on täällä usein myös epäpuhtauksiensa takia mahdoton valinta.

Aluksi kuumennetun veden juominen tuntui ällöttävältä, etenkin kesähelteellä. Sitten siihen tottui. Nyt saatan itse tilata kuumaa vettä ruokajuomaksi ravintolassa ja siemailen minulle tuotua höyryävää vesilasillista tyytyväisenä pankkijonossa, kampaajalla tai jalkahieronnassa istuessani.

Monissa paikoissa on kuitenkin tarjolla aivan uskomattomat teevalikoimat. Olen oppinut jotain teen historiasta, terveysvaikutuksista ja valmistustavoista. Ja mitä enemmän opin, sitä enemmän huomaan olevan vielä opittavaa. Kukkateelaatuja kuuluisi kuulemma juoda etenkin flunssalle altistavilla kausilla, eli keväällä ja syksyllä vuodenajan vaihtuessa. Kaikkialla tarjolla olevasta krysanteemiteestä on muodostunut eräs lempijuomistani.

Valkoviiniä olen juonut hieman pidempään kuin laki sallisi. Edes täällä Kiinassa en ole oppinut juomaan punaviiniä, joka on kiinalaisille huomattavasti valkoista versiota tutumpi juoma, eli saatavilla selkeästi useammin. Sen sijaan olen lopulta oppinut, että lempivalkoviinilaatuni on pinot grigio. Syytä siihen, miksi tämä havainto syntyi juuri Kiinassa, ei varsinaisesti ole. Paitsi ehkä se, että vakituisesta päivätyöstä vapaan vuoden aikana on aivoille jäänyt enemmän tilaa havainnoida kaikkia muita tämän maailman ihmeitä työvelvollisuuksien ulkopuolella.