Pihallamme vietetään lounastaukoa. Remonttimiehet makaavat pahveilla, joita ovat asetelleet pihakiveykselle. Katselevat uteliaasti pyörällään lähtevää ja tulevaa valkotukkaa, joka pitää pyörällä ajaessaan kypärää päässään. En kehtaa ottaa heistä kuvia. Kuten en kehtaa kuvata tuttua pikkutyttöä ja hänen isäänsä, jotka puhaltavat pihaa täyteen saippuakuplia.

Tuttavani aloittelevat Suomessa kuntavaalikampanjaansa parkkiruudun valtauksella. Meidän pihassamme parkkiruudun on vallannut talomme valkoinen kissa. Audien välissä, keskellä omaa ruutuaan, se suorittaa päiväpesuaan. Mutta pakenee kolisteluani auton alle ennen kuin saan kameran kuvausvalmiiksi.

Minä kaarran paikallisliikenteen sekaan. Tässä täysin tasaisessa kaupungissa pyöräily on uskomattoman miellyttävä liikkumismuoto. Jos ei liikenteen riskejä oteta lukuun. Mutta tuntuu, että vain minä näen ne. Vieressäni kiitää nuori mies sähkömopollaan, takanaan vaimonsa pieni vilttiin kääritty vauva sylissään. Nainen ei pidä kiinni muusta kuin lapsestaan. Kenelläkään ei ole kypärää. Paitsi minulla.

Kuntosalilla ollessani pyöräni koriin on jaettu kiinankielinen kutsu kauneussalongin avajaisiin. Nostan koriin kuntosalikassin, johon olen tunkenut myös tekemäni ostokset kasvislounasravintolasta. Kaksi pakettia erilaisia kasvismakkaroita, yksi vaaleanpunaiseen pussiin pakattu ”Vegan Nice Inexpensive – Torfu Family” –tekstillä varustettu tofuvalmisruoka ja yksi vegaaninen suklaakuivakakku. Ne maksoivat yhteensä reilut 4 euroa. Valtava lounas-kasvisbuffet jälkiruokakakkusineen maksaa viisi euroa. Vaikka euron kurssi on yhä todella huono, kasvisruuan edullisuus kuuluu yhä tämän maan iloihin.

Eilen löysin lopulta naapurustostamme kauppahallin, josta olen tähän asti vain kuullut. Sen vihannestiskit ovat hulppeat. En ole edelleenkään oppinut tunnistamaan suurta osaa täkäläisistä vihreistä lehtivihanneksista, vaikka olen melko harras kasvisruuan harrastaja ja tutkinut myös monia kiinalaisen ruuan oppaita. Mutta tiedän, että möykkyisen kurkun näköistä kitkerää melonia (bitter melon) lukuun ottamatta ne kaikki vihreät maistuvat hyvältä runsaassa öljyssä ja valkosipulissa paistettuina. Myös täkäläinen varsiselleri.

Kauppahallin vihannekset ovat pulleita, värikkäitä ja kiiltäviä. Mutta mietin johtuuko niiden säilyvyys formaldehydistä, jota kuulemma ainakin kaaleihin on kotikaupungissani ruiskuteteltu. Ja katselen täkäläisten hieman piikkisten kurkkujen päissä näkyviä keltaisten kukkien jäämiä, jotka kuulemma saadaan kemikaaleilla kasvamaan vielä poimimisen jälkeen, jotta vanhatkin kurkut näyttäisivät vastapoimituilta.

Vaikka tuoreen tofun myyntitiskiä ei näy, kuten monissa muissa kauppahalleissa, päätän palata tänne pian ostoksille. Tuskin ne kalliimpien kauppojen muoviin pakatut vihannekset sen myrkyttömämpiä ovat. Ja tällainen väliaikainen asuminen Kiinassa on vain länsimaisen ihmisen pieni retki itsensä myrkyttämiseen.

Kun pyöräilen kohti kotia, ohitse ajelee vanha mies pieni ruskea villakoira pyöränsä korissa. Pekingin suosituin koira. Eläinkauppojen suosituin koirarotu. Villakoira katselee maisemia rauhallisena. Useimpia koiria ulkoilutetaan täällä ilman remmiä. Minusta tuntuu, että mitä suurempi kaupunki maailmassa on kyseessä, sitä suurempi osa koirista kulkee emäntiensä ja isäntiensä mukana aivan vapaana.

Itse katselen kylteistä riisuttuja ja nauhoilla ympäröityjä japanilais-omisteisia liikkeitä. Myös thaimaalainen ravintola on sonnustautunut suurin Kiinan lipuin. Mietin eikö paikan pitäjä luota ihmisten maantieteelliseen tietämykseen.

Poikkean talomme vieressä olevaan piskuiseen ruokakauppaan. Se on auki 24 tuntia vuorokaudessa, joka päivä. Tiirailen cokiksella, vitamiinijuomilla ja erilaisilla ulkomaisilla oluilla täytettyä kylmäkaappia. Poimin pari pulloa kiinalaista makeuttamatonta teejuomaa ja pinon paikallisia suklaasoijajuoma-tetroja ja lastaan ne myyjän eteen tiskille. Minua hymyilyttää ja niin hymyilyttää häntäkin. Valkotukan kiinalaisostokset.

Illalla menemme testaamaan kaupunkiin avatun uuden fiinin kasvisravintolan. Ja sen jälkeen paikalliseen baariin, jossa soittaa tänään jostain kumman syystä suomalainen Jytäpötkö-dj. Öinen pyörämatka matalien hutong-katujen läpi on eräs parhaita Peking-elämyksiä. Etenkin näin syyskuussa. Kun yölläkin on vielä lämmin.