Tynkkysen aloite: Eläinasiavaltuutetun viran perustaminen valtionhallintoon

Toimenpidealoite: Eläinasiavaltuutetun viran perustaminen valtionhallintoon

Eduskunnalle

Eläinasiavaltuutetun viran perustaminen valtionhallintoon

Eläinsuojelulakia valvoo valtakunnallisesti maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto ja lääneittäin läänineläinlääkärit. Paikallisesti lakia valvovat poliisi, kunnaneläinlääkäri ja terveystarkastaja. Myös monet kansalaisjärjestöt osallistuvat eläinten oikeuksien edistämiseen käytännössä.

Eläinsuojelulakia kuitenkin rikotaan runsaasti. Vuonna 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista. Esimerkiksi broilerituotantotilat eivät kuulu lainkaan eläinsuojelulain valvontaan liittyvien tarkastusten piiriin, vaikka broilerikanojen asema tuotantoeläiminä on usein hyvin heikko. Tarkastuksista myös ilmoitetaan tiloille etukäteen, jolloin herää epäilys siitä, että osa mahdollisista rikkeistä voidaan yrittää peittää.

Eläinten hyvinvointiongelmiin liittyvä tiedotus on tällä hetkellä usein puutteellista eikä esimerkiksi kuluttajilla ole välttämättä riittävästi tietoa ostopäätöstensä pohjaksi. EU-komission vuonna 2007 suorittaman kansalaiskyselyn Eurobarometrin mukaan 42 prosenttia suomalaisista haluaa lisää tietoa eläinten tuotanto-oloista.

Valtio on onnistuneesti ottanut käyttöön instituutioita, joilla pyritään varmistamaan tiettyjen ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen. Tällaisia ovat esimerkiksi vähemmistö- ja lapsiasiavaltuutetut. Vastaava malli voisi toimia myös eläinten oikeuksien turvaamisessa.

Ruotsissa samansuuntaista järjestelmää kokeiltiin vuosina 200407. Eläinsuojeluvirasto (Djurskyddsmyndigheten) onnistui herättämään voimakasta keskustelua eläinasioista. Myös Itävalta on perustanut eläinasiavaltuutetun viran valtionhallintoon.

Eläinasiavaltuutetun viran luominen voisi olla tehokas tapa edistää eläinten hyvinvointia. Eläinasiavaltuutettu toimisi yhteiskunnallisena vaikuttajana ja pitäisi eläinteemoja esillä päätöksenteossa. Valtuutetun tehtävä olisi edistää keskitetysti eläinten hyviä elinolosuhteita ja mahdollisuuksia lajityypilliseen käyttäytymiseen. Valtuutettu hyödyttäisi myös eläimiin liittyviä elinkeinonharjoittajia tarjoamalla ajantasaisia ohjeita ja konsultointia. Eläinasiavaltuutettu voisi toimia esimerkiksi ympäristö- tai maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus käynnistää toimenpiteet perustaakseen eläinasiavaltuutetun viran sopivalle hallinnonalalle.

Helsingissä 28. päivänä marraskuuta 2007
Oras Tynkkynen (vihr.)

http://www.orastynkkynen.fi/?p=506%22

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s