Uusi pamflettini "Mitä tehdä eläimille?"

kirja

Nykyinen elämäntapamme perustuu eläinten hyväksikäyttöön. Ihminen kuluttaa vuosittain miljardeja eläimiä raaka-aineena. Eläinsuojelusta puhutaan paljon, mutta eläimille aiheutettava kärsimys ei ole vähentynyt. Voimmeko järjestää eläimille paremman elämän tinkimättä omastamme? Miten pystyisimme siirtymään eläinystävällisempään yhteiskuntaan?

4 ajatusta artikkelista “Uusi pamflettini "Mitä tehdä eläimille?"

  1. olli kaarnisto

    Hei Salla,

    Pitää kirjoittaa sinulle. Katselin eilisen A-talkin ja herätit ihailuni. Pärjäsit siellä todella hyvn. en toisaalta usko, että pärjääminen oli päätarkoituksesi, nutta vähän pitää hivellää itsetuntoa se, että osaa ja suoriutuu. Kaikista ihmisistä ohjelmassa olit by far (anteeksi anglismi) ehdottomasti fiksuin. Et menettänyt cooliasi hetkeksikään.
    Edustit oikeast asiaasi parhaalla mahdollisella tavalla.
    Itsestäni hiukan. Olen 54 v äijä, joka lähinnä tykkää eläimistä koska harrastan rekikoiria ja henkeen ja vereen puolustan susia. Lihaa syön koska lapsesta asti olen siihen kasvanut ja sellaista asiaa on vaikea yhdessä sukupolvessa muuttaa.
    Huono omatunto lihansyönnistä tietty on. Varsinkin, kun yksi ystäväni, joka teki teollisuuslattioita kertoi etten ikinä söisi kanaa, jos näkisin teollisuuskanalan olosuhteet.
    Pääsyy, miksi sain aikaiseksi sinulle kirjoittaa on, että raivostuin todella ohjelmassa olleen poliisimiehen naurettavasta yrityksestä lanata sinut. Viittaus poikaystävääsi oli se tavallinen tarina laittaa tytönheitukka nyrkin ja hellan väliin. Pelkäsin siinä vaiheessa, että hukkaat konseptisi. Etpä vaan 🙂 Hienoa. Aivan loppuun saaka olit studion fiksuin.
    Varmaan olisin enemmän busom buddy tuon toisen tytön kanssa ohjelmassa. Voisimme parkua sylitysten pahaa maailmaa ja elämän julmuutta. Häntä vaan ei pitäisi päästää televisioon. Hyvä tahto ja viattomuus vääristyvät ruudussa.
    Olen oikeasti iloinen, että on kaltaisesi henkilö ajamassa asioita, vaikka se sitten tarkoittaisi minulle epäedullisia asioita. Lohduttaudun ajattelemalla vanhaa maalaisidylliä, jossa voin syödä pihalla vapaasti kasvaneita kanoja.
    Halussani olla sinulle ystävällinen kiitokseksi hienosta esiintymisestäsi kerron, että aion lukea gradusi.

    olly

    kotisivuni ei ole minun vaan edustamani yhdistyksen

    Vastaa
  2. Suomen kansalainen

    Ei ollut kehumista sinun ja sen toisen tytön esityksessä annoitte meille monille Suomalaisille hyvin epärehellisen kuvan.
    Kirjallinen tuotantosi on täyttä roskaa,kelpaa ehkä saunan pesään,jos sinnekään jos paperi on liian heikkolaatuista.
    Lihan syönti ja kanan ja broilerin kasvatus ei tule loppumaan koskaan. Eläinsuojeluterroristit eivät sitä tule saamaan koskaan loppumaan.
    Studion fiksuimmat olivat muut paikalla olleet.
    Laittomasti ja rikoksia tekevät eläinsuojelujärjestöt tulee lakkauttaa, mitä nopeammin sen parempi.
    Ette esittäneet ohjelmassa ainuttakaan faktaa,minkä voisi ottaa todesta. Olitte sen toisen tytön kanssa tosi epäuskottavia,selittelynne ja ilmeenne kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa!

    Vastaa
  3. Kalle

    Tuskinpa esiintyminen täysin hatara on ollut, jos se aiheuttaa tarvetta tulla asiaa kommentoimaan puolustelevaan ja tunteikkaaseen sävyyn.

    Laitoin pamfletin lukulistalleni. Ulos häkeistä oli hyvin kiinnostava teos, tuskin tämäkään pettää, vaikka tekstilaji onkin toinen.

    Vastaa
  4. Veijo Vaan

    Sika Hyvää Joulua Toivoen!

    Nm. Kyllä sika eri muodoissa on maukasta ja hyvää!

    Suosittelen sinullekin!

    Vastaa

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s