Vinkkini Pekingissä matkaavalle kasvissyöjälle Tripsteri-sivustolla: http://www.tripsteri.fi/peking/kasvissyojan-peking/
Päivitys 1.12.2016: Xu Xiang Zhai -ravintola Lama-temppelin läheisyydessä, Konfutse-temppeliä vastapäätä on kuulemma valitettavasti lopettanut toimintansa.
Kirjoitettu 19.12.2011
Kahdeksan kuukautta Pekingissä ei ole riittänyt Pekingin kaikkien nähtävyyksien läpikäymiseen. Toisaalta siinä ajassa on jo ehtinyt löytää monta helmeä. Paikkoja ja kokemuksia, jotka eivät kuitenkaan ole matkaoppaissa tärkeimpien kohteiden joukossa.
Kirjoittelen täysin subjektiivisesti valituista lempipaikoistani ja –elämyksistäni Pekingin seudulla. Valikoimani koostuu kuitenkin kohteista, joista voisin kuvitella monen muunkin nauttivan. Kannattaa tulla itse testaamaan, minkälainen Peking on omasta mielestä kaikkein kiinnostavin.
Yksi suositus on kuitenkin ylitse muiden: Kiertele hutongeissa. Eli Pekingin vanhojen kapeiden katujen ja matalien rakennusten alueilla. Kunnostetuissa ja kunnostamattomissa. Turistien kansoittamissa ja niissä muissa. Etenkin niissä muissa. Eksy hieman, kuten hutongeissa lähes väistämättä käy. Tänä päivänä jokin niistä hutong-alueet rikkoneista isoista teistä tulee kuitenkin pian vastaan ja löydät taas itsesi kartalta.
Ainakin itse hankkiudun uudessa kaupungissa mielelläni heti alkajaisiksi johonkin korkealla sijaitsevaan paikkaan, josta avautuu näkymä kaupungin ylle. Kaupungista saa jonkinlaisen kokonaiskuvan ja maamerkit asettuvat paikoilleen eri puolille kaupunkia. Pekingissä tähän soveltuu erinomaisesti Jingshan-kukkula.
Kielletyn kaupungin vieressä sijaitseva ikivanha puisto pienine buddhalaisine paviljonkeineen on todella eläväinen paikka ja soveltuu siis mainiosti kiinalaisen puistoelämän ihmettelyyn. Sunnuntaina puisto on usein täynnä kuoroja. Ja muinakin päivinä tanssiryhmät, saksofonin soittajat, diabolon pyörittäjät, taijin harjoittajat, korttipeliryhmät ja lukuisat muut puistoharrastajat täyttävät kaikki vapaat kulmat.
Kukkulan laelta avautuu huikein mahdollinen näkymä koko Kielletyn kaupungin ylle. Joka puolella loputtomiin jatkuvaa Pekingiä katsellessa voi yrittää loihtia mieleensä maiseman, jota muinaiset keisarit kukkulalta katselivat: tarkkaan rajattua asutuksen aletta, jossa kaupungin muurien ulkopuolella avautui vain karu ja tyhjä aro. Puiston sisäänpääsymaksu on vaatimattomat kaksi yuania, joten tästä huvista matkakassa ei juuri kevene.
Toinen upea kohde pekingiläisen puistoelämän ja erityisesti erilaisten aamuharjoitusten ihasteluun on Ditan-puisto, josta kirjoittelin erikseen tässä tekstissä
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/janiksen-vuosi/puistossa-kissojen-ja-muiden-pekingilaisten-elamaa-tarkkailemassa Ditaniin kannattaa suunnata nimenomaan varhain aamulla. Kello kahdeksan riittää hyvin.
Kaupungin upeimmat puut eivät kuitenkaan löydy laajoista puistoista, vaan Ditan-puiston lähellä olevasta Konfutsen temppelistä, Kong Miaosta. Kong Miao rakennettiin alunperin jo 1302 ja temppelin vanhimpien sypressien sanotaan olevan peräisin jo tuolta ajalta.
Minun on vaikea nimetä Pekingin parasta kasvisravintolaa, mutta aivan Konfutsen temppeliä vastapäätä oleva kasvisravintola Xu Xiang Zhai ja erityisesti sen valtaisa kasvisbuffet on kokeilemisen arvoinen elämys. Ruokalajeja on tarjolla kerralla monia monia kymmeniä ja jälkiruokapöytä, joka ei ole valitettavasti vegaaninen hedelmävalikoimaa lukuunottamatta, on hulppea.
Ravintolassa on myös à la carte –lista, mutta itse suosittelen ehdottomasti katsastamaan paikan buffet-aikaan, eli noin kello 11.30-14 tai 17.30-21 – ja mieluiten vielä buffetin alkuvaiheessa. Todella suositussa ravintolassa ruokailee muun väen seassa aina myös useita munkkeja.
Tämän kaupungin suurimman konfutselaistemppelin ja kasvisbuffetin välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös kaupungin suurin buddhalaistemppeli Yonghegong. En jättäisi sitä väliin, vaikka vielä koskettavampana temppelinä olen kokenut erään pienen erittäin epäkaupallisen hutongin keskeltä löytyvän buddhalaisen Zhihua-temppelin.
Zhihua on perustettu 1443 ja se on kuuluisa erityisesti temppelimusiikin perinteestään. Jos onnistut hankkiutumaan paikalle hetkellä, jolloin temppelin orkesteri soittaa musiikkiaan, on tunnelma täydellinen. Kiinalaisen suurkaupungin hälinän keskellä pienet hiljaiset temppelit ovat rauhan tyyssijoja. Zhihua on auki vain klo 16.30 asti ja ainakin tätä kirjoittaessani viimeinen musiikkiesitys on klo 15.
Myös Yonghegongin ja Konfutsen temppelin ympärillä aukeavat laajat hutong-alueet sukellettaviksi. Jos haluaa katsastaa nousussa olevan trendikkään hutong-kadun ja siemailla esimerkiksi hieman viiniä Pekingissä (muulloin kuin talvella) kovin suosituilla hutong-ravintoloiden kattoterasseilla, on lähistöllä sijaitseva Wudaoying-hutong-katu oikea kohde. Kadun varrelta löytyy retrotavara- ja lahjapuoteja, jälkiruokakahviloita, sushibaari, hostelli ja muiden ravintoloiden ohella myös länsimaalaistyylinen vegaaniravintola Veggie table.
Jos trendikkäät pikkupuodit eivät tyydytä ostosviettiäsi, niin voit suunnata kiinalaistakin kiinalaisempaan kovaäänistä kaupustelua, lukuisia piraattituotteita ja tinkimistä tarjoavaan Yashow-”tavarataloon”, eli pienten kojujen kokoelmaan. Paikka on kuin äärimmäisen suosittu Silk Street Market hivenen pienemmässä koossa.
Itse en välitä juurikaan ostoksien tekemisestä, enkä suosittelekaan tätä paikkaa muuten, mutta reissussa rasittuneita jalkoja tai muuten virttynyttä olemusta voi virkistää Yashown neljännen kerroksen takaosasta löytyvällä hoitolaosastolla. Tarjolla on todella halpa ja todella kiinalainen hoitolakokemus.
Jokaisessa hoitolassa on rivi nojatuoleja vierekkäin. Istuessasi tuolissa sinulle tehdään tilauksesi mukaan joko jalkahieronta tai käsihoito tai esimerkiksi selkähieronta. Tai vaikka jalka- ja selkähieronta samaan aikaan. Puolen tunnin hoidosta tai hieronnasta saa yleensä pulittaa noin 30 yuania, eli alle 4 euroa.
Jos lompakkosi on erityisen pullea, olet saattanut varata majoituksen lähettyvillä sijaitsevasta Opposite house –hotellista. http://www.theoppositehouse.com/ Vaikket olisikaan näin varoissasi, voit suunnata samaan paikkaan, mutta tyytyä sen ravintoloihin ja kahviloihin sekä rakennuksen yleiseen ihasteluun.
Opposite housen tyylikäs lounge-baari Mesh tarjoaa Pekingissä tyypillisen happy hour –tarjouksen, eli iltapäivällä (ma-pe 17-20) kaksi lasia viiniä yhden hinnalla. Näin viinilasillisen hinta muuttuu sangen kohtuulliseksi.
Arkkitehtuuriltaan Opposite House kuuluu Pekingin modernien rakennusten parhaimmistoon. Tyylikkään rakennuksen aulaan voi tallustaa ihailemaan itse talon ohella aulassa esillä olevaa vaihtuvaa kiinalaisen nykytaiteen näyttelyä.
Opposite housessa olet Sanlitunin ytimessä. Sanlitun on baarielämän ja ostosmahdollisuuksien tiivistymä, jonka ympärillä sijaitsee merkittävä osa kaupungin suurlähetystöistä.
Alueella on paljon tyyriitä hintoja ja ulkomaalaisjoukkoja, mutta myös paikallisempaa väriä on tarjolla: esimerkiksi vilkkaimmalle baarikadulle Sanlitun Hou Jielle öiseen aikaan avautuva katuruokakojujen rivistö ihmeellisine merenelävineen, mutta myös tofuvartaineen. Kokeilu omalla vastuulla. Ilman maisteluakin tarjolla on monenlaisia aistielämyksiä.
Itse olen siis Sanlitunin asukki. Täältä lähden piakkoin matkalle etelä-Kiinaan ja sieltä Vietnamiin. Mutta sitä ennen jaan vielä toisen kirjoituksen verran vinkkejäni siitä, mitä Pekingissä erityisesti kannattaa kokea.
Sain tänä syksynä luettua kaksi ympäristöasioista kertovaa kirjaa, jotka olisi molemmat pitänyt lukea jo paljon aiemmin. Tällainen koko elämänsä ajan ympäristön tilasta huolestunut, ympäristöjärjestöissä toiminut ja ympäristöpolitiikkaakin opiskellut ihminen välillä kokee, että näistä aiheista on jo tullut luettua tarpeeksi. Mutta eihän se niin ole, pitää vain lukea oikeat kirjat.
Ekopop – Ekologisen ja onnellisen elämän opas ja When a Billion Chinese Jump olivat molemmat lukemisen arvoisia, ja keskenään hyvin erilaisia ympäristönsuojelullisia kirjoja. Huima ero syntyy toki jo siitä, että toisessa etsitään ympäristönsuojelun mahdollisuuksia Kiinassa, toisessa Suomessa. Mutta kun pelastettava planeetta on yhteinen ja suomalaistenkin tavarat valmistetaan pitkälti Kiinassa, on lopulta kyse aivan samasta ongelmasta.
Vuonna 2011 ilmestyneessä Ekopopissa etsitään ”vastausta ympäristöliikkeen polttavimpaan kysymykseen: mitä olisi ekopop, innostava ratkaisu ekologiseen ja onnelliseen elämään aivan jokaiselle?” Ympäristöasiantuntija Leo Straniuksen ilmastonmuutosta käsittelevä esitelmä herättää nuoren helsinkiläisen Tom Henrikssonin toimimaan ympäristön puolesta. Hän saa Leon itsensä mentoriksi matkalle pohtimaan parhaita ympäristön puolesta toimimisen keinoja.
Ekopop on tarina kiinnostavasta nuoresta henkilöstä Tom Henrikssonista. Se on myös sekä ideoiva että pohdiskeleva opas maailmanparantamisen menetelmiin. Sekä Leo että Tom ovat niin innokkaita ja inspiroituneita puuhapetejä, että hitaammin käynnistyvää lukijaa välillä hirvittää. Mutta heidän keskinäiset erimielisyytensä tasapainottavat molemmista hehkuvaa maailmanparantamisen intoa helpommin lähestyttäväksi paketiksi kuin yksiääninen julistus olisi. Esimerkiksi veganismista eli ruokavaliosta parivaljakko ei löydä aivan yhtenäistä säveltä. Kasvissyöntiin inspiroiva simppeli resepti on kuitenkin liitetty jokaiseen kirjan lukuun.
Kyltissä lukee ”Keep the environment clean, start with yourself”.
Jos Ekopop valaa intoa ja uskoa meidän jokaisen vaikutusmahdollisuuksiin, Jonathan Wattsin vuonna 2010 ilmestynyt teos osoittaa, että edessä oleva haaste on valtaisa. Toisaalta Wattsin kirjan luettuaan kukaan ei varmasti ajattele, että ympäristönsuojelun taso on jo nyt ihan jees, eikä tässä sen kummempia kannata hötkyillä.
Watts kirjoitti Guardian-lehdelle useita vuosia Kiinan ympäristön ja yhteiskunnan tilasta. Tänä vuonna suomeksikin ilmestynyt kirja – Kun miljardi kiinalaista hyppää – on kooste toimittajan työssä karttuneesta tiedosta ja tarinoista. Watts kiidättää lukijan metropoleihin ja pikkukyliin Kiinan laidalta toiselle ja vyöryttää samalla esiin katkeria lukuja Kiinan ympäristön tilasta ja koskettavia kertomuksia kiinalaisten ihmisten arjesta.
Watts etsii ratkaisuja ja ympäristönsuojelullisia edistysaskelia, mutta kirja ei ole kevyttä luettavaa. Kokonaiskuva on valopilkuista huolimatta ahdistava. Watts on kuitenkin mainio ja mukaansatempaava kirjoittaja, joten ei kirja kesken jää.
Watts siirtyi tänä vuonna jatkamaan toimittajan työtään ja ympäristöraportointiaan Brasiliaan. Tom Henriksson osallistui Durbanin ilmastokokoukseen Allianssin ilmastolähettiläänä ja jatkaa toivottavasti muutenkin toimintaansa planeettamme puolesta.
Leo Stranius pyrkii käynnissä olevissa kuntavaaleissa tekemään ympäristönsuojelutyötä myös kuntapolitiikan parissa. Ja toteuttaa kirjasta tuttuja innovatiivisia ajatuksia myös vaalikampanjoinnissaan: Jokainen Leon kadulla jakama vaaliesite sisältää alennuskupongin helsinkiläiseen kasvisravintola Veganissimoon. Vaikutuin tästä ideasta, joka sekä tutustuttaa ihmisiä kasvissyöntiin ja tuottaa heille iloa että saa yleensä kovin nopeasti roskikseen sujahtavan ilmaislappusen säilymään osalla esitteen saajista ehkä hyvinkin monta päivää.
Vihreiden vihannesten valikoimaa naapurustomme kauppahallissa.
Omia kulutus- ja vaikuttamistapojaan tulee väistämättä pohtineeksi nämä kirjat lukiessaan. Toisaalta ne voi lukea myös oppiakseen lisää maasta nimeltä Kiina tai 1980-luvulla syntyneen helsinkiläisen nuoren miehen maailmasta. Wattsin kirjaa suosittelen oikeastaan jokaiselle, joka haluaa ymmärtää jotain siitä, mikä maailman ympäristön tila tällä hetkellä on ja miksi, tai mistä kiinalaisessa yhteiskunnassa oikein on kyse.
Täältä löydät Osmo Soininvaaran blogikirjoituksen Kun miljardi kiinalaista hyppää –kirjasta.
Viimeistä kuvaa lukuunottamatta valokuvat ovat Kiinan läntisestä Xinjiangin maakunnasta.
Pihallamme vietetään lounastaukoa. Remonttimiehet makaavat pahveilla, joita ovat asetelleet pihakiveykselle. Katselevat uteliaasti pyörällään lähtevää ja tulevaa valkotukkaa, joka pitää pyörällä ajaessaan kypärää päässään. En kehtaa ottaa heistä kuvia. Kuten en kehtaa kuvata tuttua pikkutyttöä ja hänen isäänsä, jotka puhaltavat pihaa täyteen saippuakuplia.
Tuttavani aloittelevat Suomessa kuntavaalikampanjaansa parkkiruudun valtauksella. Meidän pihassamme parkkiruudun on vallannut talomme valkoinen kissa. Audien välissä, keskellä omaa ruutuaan, se suorittaa päiväpesuaan. Mutta pakenee kolisteluani auton alle ennen kuin saan kameran kuvausvalmiiksi.
Minä kaarran paikallisliikenteen sekaan. Tässä täysin tasaisessa kaupungissa pyöräily on uskomattoman miellyttävä liikkumismuoto. Jos ei liikenteen riskejä oteta lukuun. Mutta tuntuu, että vain minä näen ne. Vieressäni kiitää nuori mies sähkömopollaan, takanaan vaimonsa pieni vilttiin kääritty vauva sylissään. Nainen ei pidä kiinni muusta kuin lapsestaan. Kenelläkään ei ole kypärää. Paitsi minulla.
Kuntosalilla ollessani pyöräni koriin on jaettu kiinankielinen kutsu kauneussalongin avajaisiin. Nostan koriin kuntosalikassin, johon olen tunkenut myös tekemäni ostokset kasvislounasravintolasta. Kaksi pakettia erilaisia kasvismakkaroita, yksi vaaleanpunaiseen pussiin pakattu ”Vegan Nice Inexpensive – Torfu Family” –tekstillä varustettu tofuvalmisruoka ja yksi vegaaninen suklaakuivakakku. Ne maksoivat yhteensä reilut 4 euroa. Valtava lounas-kasvisbuffet jälkiruokakakkusineen maksaa viisi euroa. Vaikka euron kurssi on yhä todella huono, kasvisruuan edullisuus kuuluu yhä tämän maan iloihin.
Eilen löysin lopulta naapurustostamme kauppahallin, josta olen tähän asti vain kuullut. Sen vihannestiskit ovat hulppeat. En ole edelleenkään oppinut tunnistamaan suurta osaa täkäläisistä vihreistä lehtivihanneksista, vaikka olen melko harras kasvisruuan harrastaja ja tutkinut myös monia kiinalaisen ruuan oppaita. Mutta tiedän, että möykkyisen kurkun näköistä kitkerää melonia (bitter melon) lukuun ottamatta ne kaikki vihreät maistuvat hyvältä runsaassa öljyssä ja valkosipulissa paistettuina. Myös täkäläinen varsiselleri.
Kauppahallin vihannekset ovat pulleita, värikkäitä ja kiiltäviä. Mutta mietin johtuuko niiden säilyvyys formaldehydistä, jota kuulemma ainakin kaaleihin on kotikaupungissani ruiskuteteltu. Ja katselen täkäläisten hieman piikkisten kurkkujen päissä näkyviä keltaisten kukkien jäämiä, jotka kuulemma saadaan kemikaaleilla kasvamaan vielä poimimisen jälkeen, jotta vanhatkin kurkut näyttäisivät vastapoimituilta.
Vaikka tuoreen tofun myyntitiskiä ei näy, kuten monissa muissa kauppahalleissa, päätän palata tänne pian ostoksille. Tuskin ne kalliimpien kauppojen muoviin pakatut vihannekset sen myrkyttömämpiä ovat. Ja tällainen väliaikainen asuminen Kiinassa on vain länsimaisen ihmisen pieni retki itsensä myrkyttämiseen.
Kun pyöräilen kohti kotia, ohitse ajelee vanha mies pieni ruskea villakoira pyöränsä korissa. Pekingin suosituin koira. Eläinkauppojen suosituin koirarotu. Villakoira katselee maisemia rauhallisena. Useimpia koiria ulkoilutetaan täällä ilman remmiä. Minusta tuntuu, että mitä suurempi kaupunki maailmassa on kyseessä, sitä suurempi osa koirista kulkee emäntiensä ja isäntiensä mukana aivan vapaana.
Itse katselen kylteistä riisuttuja ja nauhoilla ympäröityjä japanilais-omisteisia liikkeitä. Myös thaimaalainen ravintola on sonnustautunut suurin Kiinan lipuin. Mietin eikö paikan pitäjä luota ihmisten maantieteelliseen tietämykseen.
Poikkean talomme vieressä olevaan piskuiseen ruokakauppaan. Se on auki 24 tuntia vuorokaudessa, joka päivä. Tiirailen cokiksella, vitamiinijuomilla ja erilaisilla ulkomaisilla oluilla täytettyä kylmäkaappia. Poimin pari pulloa kiinalaista makeuttamatonta teejuomaa ja pinon paikallisia suklaasoijajuoma-tetroja ja lastaan ne myyjän eteen tiskille. Minua hymyilyttää ja niin hymyilyttää häntäkin. Valkotukan kiinalaisostokset.
Illalla menemme testaamaan kaupunkiin avatun uuden fiinin kasvisravintolan. Ja sen jälkeen paikalliseen baariin, jossa soittaa tänään jostain kumman syystä suomalainen Jytäpötkö-dj. Öinen pyörämatka matalien hutong-katujen läpi on eräs parhaita Peking-elämyksiä. Etenkin näin syyskuussa. Kun yölläkin on vielä lämmin.
Salla Tuomivaara 