Tänään on kuulemma vanhan kansan mukaan syksyn ensimmäinen päivä, Perttelin päivä. Siltä se tuntuukin. Mutta kuten Facebookiin kirjoitin, etätyö mökiltä on ilo sadepäivänäkin. Katson, kun aurinkoinen järvenselkä muuttuu pimeäksi ja harmaaksi. Sade alkaa hakata mökin kattoa. Sateen jatkuessa näen järven toisella puolella taivaanrannan vaalenevan. Ensin se muuttuu vaaleansiniseksi. Sitten sinne nousevat valkoiset kumpupilvet. Saaremme päällä sade jatkuu yhä, mutta hiljenee. Kaminassa kohisee tuli.

Töihin keskittyminen on tänään ollut surkeaa, sillä Sdp:n puoluekokouspäätös, jossa puolue asettui kannattamaan turkistarhauskieltoa, sai aikaan tunnekuohun. Äänestystulos oli odottamattoman hyvä, vaikka päätöksen aikaansaamiseksi on kamppailtu ja kampanjoitu pitkään. Muutaman uutista seuranneen tunnin ajan minun oli julistettava ja jaettava iloani aiheesta ympäri sosiaalista mediaa, ennen kuin kykenin taas tekemään jotain varsinaisiin töihini liittyvää.

Töidenkin parissa aloitin muualta kuin oli varsinaisesti tarkoitus. Törmäsin artikkeliin Borders, Affects, and Effects: Doing Animal Studies in Chile (Tironi et al. 2017, Society & Animals, 1-20). Monitieteinen uusi eläintutkimus alkoi kehittyä pikkuhiljaa 1990-luvun aikana ja löysin itse tutkimusalueen 2000-luvun alussa. Chile on vanha vaihto-oppilaskotimaani ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulle tuli vastaan chileläistä eläintutkimusta käsittelevä tieteellinen artikkeli. Ylimääräisten kotimaiden – itselläni Chilen ja Kiinan – ollessa kyseessä asiat avautuvat aina kiinnostavampina kuin satunnaisten valtioiden kohdalla. Minun oli siis luettava artikkeli ennen mihinkään muuhun ryhtymistä.

Artikkeli perustuu vuonna 2016 järjestettyyn Chilen ensimmäiseen uuden monitieteisen eläintutkimuksen (human–animal studies, animal studies) tutkijatapaamiseen. Samoin kuin Suomessa ja niin monessa muussakin maassa, uudesta ihmistieteellisestä eläintutkimuksesta näyttävät ensimmäisinä kiinnostuneen etenkin sosiologit. Yhteiskunnallisia jännitteitä, liikkeitä ja arvoristiriitoja tutkivien sosiologien kiinnostus eläinkysymysten politisoitumista kohtaan ei yllätä. Sosiologia on kuitenkin ollut äärimmäisen ihmiskeskeinen tiede, jossa eläinten sosiaalista ja yhteiskunnallista merkitystä ei huomioitu vuosikymmeniin juuri lainkaan. Vallinneet ihmis- ja eläinkuvamme ovat kuitenkin tällä hetkellä monialaisen kyseenalaistamisen ja uudelleen tarkastelun kohteena. Toisiinsa kietoutuneet ihmis- ja eläinkäsityksemme ovat myös oman tutkimukseni keskiössä.

Kun kirjoitin sosiologista ja yhteiskuntatieteellistä eläintutkimusta käsittelevää graduani (Tuomivaara 2003), tutkimusalue oli edelleen siinä määrin uusi, että yritin lukea lähestulkoon kaiken alalta julkaistavan. Pian tämän jälkeen aloitin väitöskirjani tekemisen, jota jatkoin töiden kanssa vuorotellen vuoteen 2018 asti. Väitöskirjatyöni parissa uppouduin ennen kaikkea kahden varhaisvaiheen sosiologin, Edvard Westermarckin ja Émile Durkheimin tuotantoon. Nyt aloittaessani uutta tutkimushanketta 14 vuotta edellisen projektin aloittamisen jälkeen, olen havahtunut eläintutkimuksen kentän valtavaan kasvuun kuluneiden vuosien aikana. Enää ei ole mahdollista seurata edes kaikkia tietyltä eläintutkimuksen sektorilta tulevia julkaisuja.

Myös Suomessa ihmistieteellinen eläintutkimus on muuttunut muutaman ihmisen kiinnostuksen kohteesta laajaksi tutkimuskentäksi. Vuonna 2004 perustamamme pieni Yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen verkosto laajeni ja virallistui Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuraksi. Suomessa toimii useita ihmistieteellisen ja monitieteellisen eläintutkimuksen tutkimushankkeita, joista itse työskentelen niin kutsutussa Voiko? –hankkeessa. Kriittiselle eläintutkimukselle on perustettu oma verkostonsa. Alalta on väitellyt useita tohtoreita.

Lukiessani chileläisten artikkelia mietin samalla omaa tutkimussuunnitelmaani ja alkavan tutkimukseni kohdistamista. Muiden tekemän työn kartoittaminen on tässä vaiheessa välttämätöntä kyetäkseni muotoilemaan omista tutkimuskysymyksistäni mahdollisimman mielekkäitä. Jatkan yhä edelleen jo gradun kirjoittamisen myötä muotoutuneen kysymyksen parissa: Miten kaikesta ihmisen sosiaalisesta toiminnasta ja yhteiskunnista kiinnostunut sosiologia päätyi sulkemaan silmänsä kaikkien muiden eläinlajien olemassaololta ja merkitykseltä useiden kymmenien, lähes sadan vuoden ajaksi?