Avainsana-arkisto: eläintutkimus

Työpäiväkirja 24.8.2020

Tänään on kuulemma vanhan kansan mukaan syksyn ensimmäinen päivä, Perttelin päivä. Siltä se tuntuukin. Mutta kuten Facebookiin kirjoitin, etätyö mökiltä on ilo sadepäivänäkin. Katson, kun aurinkoinen järvenselkä muuttuu pimeäksi ja harmaaksi. Sade alkaa hakata mökin kattoa. Sateen jatkuessa näen järven toisella puolella taivaanrannan vaalenevan. Ensin se muuttuu vaaleansiniseksi. Sitten sinne nousevat valkoiset kumpupilvet. Saaremme päällä sade jatkuu yhä, mutta hiljenee. Kaminassa kohisee tuli.

Töihin keskittyminen on tänään ollut surkeaa, sillä Sdp:n puoluekokouspäätös, jossa puolue asettui kannattamaan turkistarhauskieltoa, sai aikaan tunnekuohun. Äänestystulos oli odottamattoman hyvä, vaikka päätöksen aikaansaamiseksi on kamppailtu ja kampanjoitu pitkään. Muutaman uutista seuranneen tunnin ajan minun oli julistettava ja jaettava iloani aiheesta ympäri sosiaalista mediaa, ennen kuin kykenin taas tekemään jotain varsinaisiin töihini liittyvää.

Töidenkin parissa aloitin muualta kuin oli varsinaisesti tarkoitus. Törmäsin artikkeliin Borders, Affects, and Effects: Doing Animal Studies in Chile (Tironi et al. 2017, Society & Animals, 1-20). Monitieteinen uusi eläintutkimus alkoi kehittyä pikkuhiljaa 1990-luvun aikana ja löysin itse tutkimusalueen 2000-luvun alussa. Chile on vanha vaihto-oppilaskotimaani ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulle tuli vastaan chileläistä eläintutkimusta käsittelevä tieteellinen artikkeli. Ylimääräisten kotimaiden – itselläni Chilen ja Kiinan – ollessa kyseessä asiat avautuvat aina kiinnostavampina kuin satunnaisten valtioiden kohdalla. Minun oli siis luettava artikkeli ennen mihinkään muuhun ryhtymistä.

Artikkeli perustuu vuonna 2016 järjestettyyn Chilen ensimmäiseen uuden monitieteisen eläintutkimuksen (human–animal studies, animal studies) tutkijatapaamiseen. Samoin kuin Suomessa ja niin monessa muussakin maassa, uudesta ihmistieteellisestä eläintutkimuksesta näyttävät ensimmäisinä kiinnostuneen etenkin sosiologit. Yhteiskunnallisia jännitteitä, liikkeitä ja arvoristiriitoja tutkivien sosiologien kiinnostus eläinkysymysten politisoitumista kohtaan ei yllätä. Sosiologia on kuitenkin ollut äärimmäisen ihmiskeskeinen tiede, jossa eläinten sosiaalista ja yhteiskunnallista merkitystä ei huomioitu vuosikymmeniin juuri lainkaan. Vallinneet ihmis- ja eläinkuvamme ovat kuitenkin tällä hetkellä monialaisen kyseenalaistamisen ja uudelleen tarkastelun kohteena. Toisiinsa kietoutuneet ihmis- ja eläinkäsityksemme ovat myös oman tutkimukseni keskiössä.

Kun kirjoitin sosiologista ja yhteiskuntatieteellistä eläintutkimusta käsittelevää graduani (Tuomivaara 2003), tutkimusalue oli edelleen siinä määrin uusi, että yritin lukea lähestulkoon kaiken alalta julkaistavan. Pian tämän jälkeen aloitin väitöskirjani tekemisen, jota jatkoin töiden kanssa vuorotellen vuoteen 2018 asti. Väitöskirjatyöni parissa uppouduin ennen kaikkea kahden varhaisvaiheen sosiologin, Edvard Westermarckin ja Émile Durkheimin tuotantoon. Nyt aloittaessani uutta tutkimushanketta 14 vuotta edellisen projektin aloittamisen jälkeen, olen havahtunut eläintutkimuksen kentän valtavaan kasvuun kuluneiden vuosien aikana. Enää ei ole mahdollista seurata edes kaikkia tietyltä eläintutkimuksen sektorilta tulevia julkaisuja.

Myös Suomessa ihmistieteellinen eläintutkimus on muuttunut muutaman ihmisen kiinnostuksen kohteesta laajaksi tutkimuskentäksi. Vuonna 2004 perustamamme pieni Yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen verkosto laajeni ja virallistui Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuraksi. Suomessa toimii useita ihmistieteellisen ja monitieteellisen eläintutkimuksen tutkimushankkeita, joista itse työskentelen niin kutsutussa Voiko? –hankkeessa. Kriittiselle eläintutkimukselle on perustettu oma verkostonsa. Alalta on väitellyt useita tohtoreita.

Lukiessani chileläisten artikkelia mietin samalla omaa tutkimussuunnitelmaani ja alkavan tutkimukseni kohdistamista. Muiden tekemän työn kartoittaminen on tässä vaiheessa välttämätöntä kyetäkseni muotoilemaan omista tutkimuskysymyksistäni mahdollisimman mielekkäitä. Jatkan yhä edelleen jo gradun kirjoittamisen myötä muotoutuneen kysymyksen parissa: Miten kaikesta ihmisen sosiaalisesta toiminnasta ja yhteiskunnista kiinnostunut sosiologia päätyi sulkemaan silmänsä kaikkien muiden eläinlajien olemassaololta ja merkitykseltä useiden kymmenien, lähes sadan vuoden ajaksi?

Aloitin Kriittisen eläintutkimuksen verkoston puheenjohtajana

Tutkijakollegani, sosiologi Saara Kupsala on nimitetty eläinsuojeluasiamiehen virkaan. Kriittisen eläintutkimusverkoston perustajajäseniin kuuluva Kupsala luopui eläinsuojeluasiamiehen tehtävän itsenäisyyden ja riippumattomuuden takia verkoston hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Yhdistys piti ylimääräisen vuosikokouksen uuden puheenjohtajan valitsemiseksi 10.8.2020 ja tulin valituksi verkoston uudeksi puheenjohtajaksi. Kriittistä eläintutkimusta tarvitaan näinä zoonoosipandemian dominoimina aikoina enemmän kuin koskaan. Kannattaa seurata verkostoamme Facebookissa ja Twitterissä, sekä Eläimiksi-blogia!

Hallituksessa jatkavat aikaisemmin valitut Tiina Ollila (varapuheenjohtaja), Tarja Koskela (jäsensihteeri), Outimaija Hakala (sihteeri), Matilda Aaltonen (taloudenhoitaja), Sanna Karhu ja Maria Helena Saari. Yhdistykseen voit olla yhteydessä sähköpostitse info@elaimiksi.fi tai Facebook-sivun viestien kautta. Eläimiksi-verkkosivun toimitukselle voit laittaa viestiä osoitteeseen: toimitus@elaimiksi.fi. Yhdistyksen jäseneksi voi hakea verkkosivujen lomakkeen kautta: http://www.elaimiksi.fi/liity-jaseneksi/

Uusia tuulia

Tänään 1. heinäkuuta siirryin virallisesti tekemään tutkimustani Turun yliopistolle ja aloitin työt Koneen Säätiön rahoittamassa ”Voiko eläintä kertoa? Eläinten käsitteellistämisen haasteet tieteissä ja taiteissa” -tutkimushankkeessa post doc -tutkijana. Tutkimushanketta vetää filosofi Elisa Aaltola Turun yliopistosta. Muut rahoitetut työryhmän jäsenet ovat Outimaija Hakala ja Matilda Aaltonen. Outimaija Hakala on kuvataiteilija ja taidehistorioitsija, joka on aloittamassa väitöskirjan tekoa Aalto-yliopistossa, Matilda Aaltonen on vasta valmistunut tanssitaiteilija.

Yliopiston lisäksi minulle uusia ovat myös laitos ja tiedekunta. Sosiologi-yhteiskuntatieteilijäminä siirtyi yliopiston vaihdoksen myötä Humanistiseen tiedekuntaan Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselle, vielä tarkemmin yleisen historian poppooseen. Oppiaine ilmoittaa ylpeästi yhdeksi kolmesta vahvuusalueestaan ympäristösuhteen ja ihmisten ja eläinten vuorovaikutuksen historian. Tämä painotus ja Turun yliopistolla yleisemminkin vahvistuva yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen tutkijajoukko vaikuttivat päätökseeni siirtyä jatkamaan tutkimustyötäni Turussa.

Entiseen tapaan asun muualla kuin yliopistokaupungissani, eli kotini sijaitsee edelleen Helsingissä. Ennen korona-aikoja ehdin vierailla yleisen historian entisessä kodissa, viehättävällä ja historiallisesti kiinnostavalla Sirkkalan kampuksella, mutta laitos on muuttanut kesän aikana uusiin tiloihin. Koronakriisin keskellä tapahtunut muutto on saanut aikaan sen, että en ole vielä kovin hyvin perillä siitä, missä jatkossa tulen Turussa viettämään aikaani. Joka tapauksessa uusi yliopisto ja uusi oma tutkimusyhteisö tuntuvat kiehtovilta ja virkistäviltä asioilta. Toivottavasti koronan aika väistyy mahdollisimman pian ja pystyn tutustumaan kunnolla turkulaiseen yliopistoelämään.

Linkkivinkkinä Turun yliopiston Eläintutkimusverkosto.

Kuvassa kesämökkihetki minun ja Viipurista peräisin olevan koirani Hudin yhteisessä lempipaikassa, rantakalliolla.

Kuka olen

Olen sosiologi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja tietokirjailija. Väittelin sosiologian eläinkäsitysten historiasta keväällä 2018. Tällä hetkellä työskentelen tutkijana. Minulta on juuri ilmestynyt kirja Syötävät koirat ja sympaattiset siat – Eläinten kohtaamisesta. Vuonna 2019 ilmestyi myös väitöskirjaani pohjautuva englanninkielinen kirja Animals in the Sociologies of Westermarck and Durkheim Palgrave Macmillan -kustantamolta.

Asun Helsingissä, mutta kotini on ollut myös muun muassa Pekingissä, Iissä, Hongkongissa ja Tampereella. Synnyin Sotkamossa ja vaihto-oppilasvuoteni vietin aikanaan Chilen Lajassa. Lomilla matkustan mielelläni Kainuuseen, Lappiin, tai vielä paljon kauemmas, mutta mieluiten junalla. 

cropped-sallatuomivaara-4526-kukkaranta-web1.jpg

Olen työskennellyt aiemmin Animalian ja Luonto-Liiton toiminnanjohtajana. Tällä hetkellä vaikutan Animalian hallituksessa. Järjestötyön ohella pidän opettamisesta, puhumisesta ja kirjoittamisesta. Olen pitänyt yliopistossa etenkin yhteiskuntatieteelliseen eläintutkimukseen liittyviä luentoja ja kursseja.

Vuonna 2008 ilmestyi kirjoittamani kirja Mitä tehdä eläimille? (Vihreä lanka) ja kymmenen vuotta aiemmin yhdessä Joni Purmosen kanssa kirjoittamani Ulos häkeistä! (Tammi, 1998). Lisäksi olen kirjoittanut muun muassa teoksiin Eläimet yhteiskunnassa (toim. Aaltola & Keto), Linkolan ajamana (toim. Tere Vadén), Ympäristösosiologia (toim. Jarno Valkonen), Investigating Human/Animal Relations in Science, Culture and Work (toim. Tora Homberg) ja Ruohonjuurista elämänpuuksi – suomalainen vaihtoehtoliikehdintä (toim. Heima-Tirkkonen, Kallio-Tamminen, Selin). Olen myös toiminut esimerkiksi filosofisen aikakauslehden niin & näin kolumnistina ja Voima-lehden ruoka-aiheisen palstan pitäjänä lehden varhaisina vuosina. Asuessani Pekingissä kirjoitin Suomen Kuvalehden verkkosivuille Jäniksen vuosi –blogia, jossa tarkastelin elämää Kiinassa.

Vuodesta 1999 vuoteen 2004 työskentelin kansanedustaja Anni Sinnemäen avustajana. Olen toiminut myös Vihreiden eläintyöryhmän puheenjohtajana ja sihteerinä ja eläinjärjestöjen eurooppalaisen kattojärjestön Eurogroup for Animalsin hallituksessa. 1990-luvun puolessa välissä olin mukana perustamassa Oikeutta eläimille –järjestöä, Maan ystäviä ja Voima-lehteä. Tällä hetkellä arkeni jakaa ihmiskumppanin ohella Viipurin koirat ry:n kautta meille muuttanut Hudi-koira.

Näillä sivuilla olevat kuvat Salla Tuomivaarasta ovat Kukka Rannan ottamia, lukuunottamatta mustavalkoista bannerikuvaa, joka on Raisa Kyllikki Rannan ottama.