Kirjoittajan arkistot: tuomivaara

Julkinen puheenvuoro tulossa – auttaisivatko nämä ohjeet?

Hyviä puhujia on ihana kuunnella. Kuuluu elämän mukaviin puoliin, että voi istua paikallaan ja imeä tietoa ja näkemyksiä; kuulla kokemuksista, joita ei itse ole elänyt. Hyvän puhujan puheen ei tarvitse noudattaa tiettyä kaavaa. On monia tapoja ottaa kuulija pauloihinsa.

Useimmat meistä eivät ole hyviä puhujia ja esiintyjiä syntymästään – tai edes puhumaan oppimisestaan – asti. Ja vaikka olisivatkin, niin se ei kuitenkaan usein tunnu siltä. Julkinen puhuminen jännittää. Siksi helpottaa, jos voi turvautua joihinkin julkista puhumista koskeviin neuvoihin tai muistilistoihin.

Kun kesän lopulla istuin jälleen yhdessä akateemisessa konferenssissa, turhautumiseni kiehtovien aineistojen huonoihin esittelyihin johti siihen, että päätin kirjoittaa pienen tekstin siitä, millaisia asioita kannattaa käydä mielessään läpi, kun valmistelee mitä hyvänsä julkista puheenvuoroa. Kuulijalle on turhauttavaa yrittää esityksen kymmenen ensimmäisen minuutin ajan saada kiinni siitä, miksi lavalle noussut ihminen puhuu siitä mistä puhuu, miksi hän on ryhtynyt aiheeseen perehtymään ja mitä esitys varsinaisesti tulee käsittelemään.

Ennen kuin aloitan ohjeeni, on todettava, etten kuvittele olevani itse erityisen erinomainen tai virheetön puhuja. Siksi olen itse kokenut tällaiset muistilistat hyödyllisiksi. Kaikesta kirjoittamastani voi myös olla toista mieltä. Ihmiset pitävät erilaisista puhujista ja puheenvuoroista. Mutta väitän, että tietyt karikot seuraavilla ohjeilla voi välttää. Itseäni ne ovat ainakin auttaneet.

  • Aloita mikä tahansa puheenvuoro kertomalla kuka olet, mistä aiot puhua ja miksi. Eli miksi sinulla on sanottavaa tästä asiasta ja miksi tämä asia on kiinnostava tai ajankohtainen.
  • Kun laadit puheenvuoroasi, mieti keille puhut, mikä heitä omassa aiheessasi voisi kiinnostaa ja mihin ajankohtaiseen tapahtumaan tai kysymykseen oma aiheesi kytkeytyy. Käytä näitä ideoita selittäessäsi puheenvuorosi alussa, mistä esityksessäsi on kyse. Eli tarjoa kuulijalle jokin tarttumapinta aiheeseesi.
  • Mieti paljonko puheenvuorolle on aikaa. Varaa aikaa kysymyksille ja keskustelulle – ja yllätyksille. Vaikka valmistautuisit kuinka hyvin ajallisesti, aina voi tapahtua jotain yllättävää, vaikka sähkökatko, tai palohälytys. Mieti siis mistä kohdasta voit lyhentää suuremmitta ongelmitta puheenvuoroasi, jos aika onkin yhtäkkiä käynyt vähiin.
  • Esityksessä kannattaa olla kolme selkeää osaa: aloitus, keskiosa ja loppu. Ensimmäisessä esittäydytään ja tarjotaan tarttumapinta aiheeseen, keskiosassa kerrotaan varsinainen asia ja lopuksi vedetään sanottua jotenkin yhteen ja esitetään ehkäpä ajatus pohdittavaksi tai kysymys ilmoille.
  • Jos et ole varma, miten esityksesi/puheenvuorosi jäsentelisit, käytä 3 x 3 –sääntöä. Muistelen, että olisin omaksunut tämän joskus lukiessani hyvän esiintyjän, Oras Tynkkysen, ohjeita julkisiin puheenvuoroihin. Eli esityksessä voi olla kolme pääasiaa, joilla voi jokaisella olla korkeintaan kolme alakohtaa. Puheenvuoron pituudesta on tietenkin kiinni, miten laajasti näitä 3 kertaa kolmea asiaa voi käsitellä, mutta tämä perussääntö sopii yllättävän erilaisiin esityksiin. En ole varma kirjoittiko Oras juuri näin. Mutta tällaista kaavaa itse noudatan, jos olen hukassa esityksen rakenteen kanssa.
  • Ilmoita puheenvuorosi aluksi, onko ok, että sinut keskeytetään ja kysellään lisää, vai toivotko, että kysymykset ja kommentit varataan puheenvuoron loppuun.
  • Jos jännittää, muista, että kuulijat ovat yleensä aina puhujan puolella. Toivomme, että kuuntelemamme ihminen saa asiansa ilmaistua ja ettei hän jännitä turhaan. Jokainen on ollut jossain vastaavassa tilanteessa.
  • Puhu mahdollisimman voimakkaalla ja selkeällä äänellä. Käytä mikkiä, jos se on tarjolla. Puhujan ollessa kyseessä hiljainen ääni ei ole huomaavaisuutta – kuulija sen sijaan kärsii ja menettää mielenkiintonsa viestin pätkiessä. Tarkka kuulostelu vie myös voimia kuulijalta.
  • Anna innostuksesi näkyä, se tarttuu. Jos aiheesi ei tunnu puhuttelevan itseäsikään, on yleisössäkään vaikea innostua asiasta. Ja jos olet aidosti kiinnostunut asiastasi, alkaa se vaikuttaa kiehtovalta kuulijastakin.

Muista, säännöt on tehty rikottaviksi eikä ohjeita tarvitse aina noudattaa, mutta riko ajatuksella, jos rikot.

Kipeänä subtropiikissa

Olemme asuneet Lammalla nyt 5 kuukautta. Blogipäivitystahtini on ollut surkea. Syytän väitöskirjaa. Kun en teen väitöskirjaa, haluan tehdä jotain muuta kuin istua koneella. Todellisuudessa tietenkin istun aivan liian usein kännykkä kädessä kykenemättä tekemään mitään järkevää. Nyt olen kipeä. Silloin on selvästi helpompi antaa itsensä tehdä muuta, kuin väitöskirjaa.

Näiden Hongkongin kuukausien aikana olemme käyneet Thaimaassa, Pekingissä, Fujianin maakunnassa ja Taiwanissa. Lupasin kirjoittaa lisää siitä, miltä Hongkong tuntuu, palattuamme Pekingistä. Siitä on nyt kolme kuukautta. Hongkongin hallinnollisista alueista olen käynyt nyt noin puolessa. Kaupunkiin tutustuminen on ollut huomattavasti vähemmän intensiivistä, kuin aikanaan Pekingissä. Silloin blogin kirjoittaminen oli ainoa työni ja kaupungin ja maan ymmärtäminen tuntui päätehtävältäni.

En ole ennen elänyt subtropiikissa, aivan trooppisen ilmaston reunalla. Vain vähän lisää ilmastonmuutosta ja saaremme on tropiikkia. Vihreys ympärillä on häkellyttävää. Välillä pyörrytän itseäni miettimällä montako lehteä se näkymä sisältää, jonka näen ikkunoistamme. Vihreys on myös äänekästä. Mitä kuumempaa ja kosteampaa, sitä äänekkäämmäksi se muuttuu. Lintuja, sammakoita, kaskaita, sirkkoja. Paljon ääniä, joita en tunnista. Yritän kuunnella villisikoja, joiden tiedän olevan aina jossain melko lähellä, mutta joita en vielä kertaakaan ole nähnyt.

Pimeys tulee varhain. Ja hyvin usein pimeällä kotiin palatessa näkee jonkin olennon, josta ei ole aivan varma, mikä se on. Käärme on tullut minua vastaan vasta kerran, mutta niitä elää kylällämme paljon. Valtavat baareihinkin tunkevat pytonit eivät ole vaarallisimpia, vaan kobrat ja pienet bambukyyt, jollaisen itsekin näimme. Saarellamme asuu onneksi paljon ihmisiä, jotka sekä rakastavat tai ainakin ihailevat käärmeitä, että myös osaavat käsitellä niitä. Ihmisasumuksiin ja liikehuoneistoihin tulevat käärmeet otetaan yleensä kiinni ja vapautetaan metsäisemmälle alueelle. Käärmeen kiinniotto-operaatioon törmäsimme myös pienellä mutta turisteja täynnä olevalla rautatieasemalla pohjoisessa Taiwanissa.

Hyönteiset ovat suuria ja niitä on paljon. Täällä olisi hyvä olla tyypillinen pikkupojan – yhä useammin onneksi myös pikkutytön – asenne: He kipittävät uteliaina perään, kun pääkatua astelee erittäin suuri ja outo hyönteinen. Rientävät katsomaan, kun jostain löytyy käärme. Kun monsuunisade pyyhkii yli kaupungin ja aikuiset kiirehtivät jalankulkukatoksen alta jalankulkusillalle ja sisälle rakennuksiin, he hyppivät kiljuen ryöppyävien rännien alla ja heittäytyvät sen jälkeen vaatteineen kaikkineen kierimään rantakiveykselle, jossa voi jo lähes uida. Luonnon voima on tässä äärimmäisen tiheästi asutussa suurkaupungissa jatkuvasti läsnä.

Suomesta saimme tänne vieraaksemme erään tytön, joka vielä pienempänä tyttönä rakasti ötököitä yli kaiken. Niin paljon, että hän kielloista huolimatta tunki niitä löytäessään aina taskuihinsa. Eikä tahtonut ymmärtää, että moinen käsittely teki ötököistä nopeasti selvää. Kun tädin roolissa vein hänet muutaman vuoden iässä Luonnonhistorialliseen museoon Helsingissä, ei mikään muu osasto kiehtonut yhtä paljon, kuin vanhat puiset laatikostot, joista löytyi vetolaatikko toisensa jälkeen täynnä erilaisia hyönteisiä. ”Mikä tuo on?” ”Entä tuo?” ”Näytä vielä tuo laatikko!”

Tällä saarella ötököiden ystävä olisi paratiisissa. Valitettavasti ötökkärakkaus ei enää ollut yhtä valtaisaa kuin aikoinaan. Eivätkä ötökät ole tasa-arvoisia keskenään. Lammalla myös perhoset ovat suuria kuin linnut eivätkä häviä värityksessäkään Disneyn piirretyissä esiintyville sukulaisilleen. Yritän itse laventaa ihailevaa suhtautumistani perhosiin myös muihin hyönteisiin ulottuvaksi. Ihailu on niin paljon miellyttävämpää kuin inhoaminen. Pitää yrittää kääntää pelko uteliaisuudeksi. Sama neuvo toimii lähes kaikkeen uuden ja oudon kohtaamiseen.

 

 

Hongkong – Peking

Olen asunut aiemmin Pekingissä, nyt Hongkongissa, eli siis yhden maan kahdessa järjestelmässä. Tällä hetkellä kohteeni on helpompi, länsimaisempi, englanninkielisempi, lämpimämpi, avoimempi, vapaampi ja niin edelleen. Ihmismieli on kuitenkin sellainen, että kaipaan monia asioita Pekingistä, tai ainakin vähän haikuilen niiden perään. Ikävöin myös itse Pekingiä.

DSC_3226

Koska virallisesti täällä asiat ovat paremmin kuin siellä, olen joutunut miettimään, miten nämä kaipaukseni muotoilen. Joskus myöhemmin kirjoitan enemmän niistä raskaista asioista, kuten rasismista mannerkiinalaisia kohtaan. Ja myöhemmin kirjoitan myös Hongkongin aseman muuttumiseen liittyvistä rankoistakin asioista. Koska suurin osa kirjoituksistani tullee kuitenkin keskittymään kaikenlaiseen ihastuttavaan, mitä täältä Hong Kongista löytyy, kestänette tässä välissä Pekingin parempien puolien kepeän muistelon.

Tällä kertaa kirjoitan siis vain sellaisista pienistä, arkisista asioista, joihin sopeutuvainen ihmismieli kiintyy. Lupaan kirjoittaa asiasta uudelleen, kun olen käväissyt Pekingissä. Edellisestä käynnistäni vanhassa kotikaupungissa (2011-2013) on nimittäin jo lähes kaksi ja puoli vuotta aikaa. Pekingin muutosnopeuden huomioiden se on huomattavan pitkä aika.

DSC_3203

Yleisen Peking-kaipuuni olen osannut muotoilla vasta seuraavan lauseen muotoon: Peking on runollisempi kaupunki kuin Hong Kong. Mutta mitä ovat ne konkreettiset asiat, joita ikävöin?

  • Pekingissä oli paremmat puistot. Kiinalainen puistokulttuuri on kiehtovaa. Täkäläisissä puistoissa monet Pekingin puistojen tärkeimmät puistoaktiviteetit on kielletty. Ensimmäisellä käynnillä Hongkongin kieltotaulut olivat hätkähdyttävää luettavaa: Ei saa lennättää leijoja, ei saa astua nurmikolle, ei saa ruokkia eläimiä, ei saa tuoda eläimiä, ei saa pelata, ei saa soittaa musiikkia. Ei sitten varmaan saa myöskään tanssia tai kuorolaulaa. En tiedä. Ehkä jossain saa. Olen silti hivenen järkyttynyt. Kiinalainen puistoelämä on tuota kaikkea ja se on hienoa. En tosin ole vieraillut hongkongilaisissa puistoissa niin laajasti, että voisin lausua tästä asiasta lopullista kantaani.

DSC_3220

  • Temppelit olivat ruuan ohella tämän ateistin ehkä eniten kaipaama yksittäinen asia Kiinassa. Rakastan kiinalaisia temppeleitä laajoine rauhallisine sisäpihoineen, joissa voi istua ja käyskennellä kaupungin jylyn ja kiireen keskellä, mutta niiltä piilossa. Täkäläisissä kaupunki- ja kylätemppeleissä ei ole suuria sisäpihoja. Ne ovat pieniä huoneita alttareineen teiden varressa. Valtavat suitsukkeet ovat esteettisiä ja eksoottisia, mutta niin vahvoja pieniin sisätiloihin, että temppelissä ei voi olla kovin kauaa kerrallaan. Suuret maalaismaisempien maisemien temppelit tosin vielä odottavat vierailuani. Mutta nyt minulla ei siis ole tunnelmointitemppeliä kävelyetäisyydellä.
  • Pekingissä kaikkialla – kioskeissakin – myydään erilaisia pitkään säilyviä suolaisia puolikuivattuja napostelutuotteita. Minua eivät liha- ja kalapalat niin puhuttele, mutta erilaiset kuivatut tofupalat olivat erinomaista retkievästä. Kaipaan siis Pekingin raksuja. Sipseissäkin oli jännempiä makuja. Kuten kurkku. Ja sichuaninpippuri.

DSC_3224

  • Noh, tässä en voi moittia Hongkongia, koska en ole vielä ehtinyt suunnistaa paikallisiin taidekortteleihin. Mutta Pekingin laitamilla sijaitsevaa Caochangdin taidealueen ja lähiön yhdistelmää kaipaan syvästi. Kaupallisempi 798 oli sekin oivallinen paikka viettää aikaa. Ylipäätään taide tunki Pekingissä enemmän esiin kuin täällä Hongkongissa.
  • Hutongien, eli vanhojen yksikerroksisten asuinalueiden tunnelma on ainutlaatuinen. Niissä on mukava vain kuljeskella tunnelmoimassa, mutta illan tunteina voi suunnata niille hutong-kaduille, joille on syntynyt persoonallisia uusia ravintoloita ja baareja.
    DSC_3216
  • Hongkongin metroa kehutaan, Pekingin metroa vihataan. Minä rakastan yleensä kaikkia maailman metroja. Mutta tämän kaupungin metrosta en pidä. Se on kliininen ja tehoton. Asemilla pitää kävellä valtaisia matkoja – niissä kliinisissä tunneleissa, joissa ei ole taidetta tai metrohauskuutta, kuten katusoittajia. Pekingin metrossa saattoi ruuhka-aikoina litistyä tuntemattomien ihmisten väliin, tai katsella useiden – jopa kiinalaisittain täysien – metrojen huristavan ohi ennen kuin mahtui sisään, mutta silti se oli minulle mieluisampi kulkutapa. Ei nyt mennä siihen, että täällä on sen sijaan kaksikerroksisia ratikoita. Ja joukkoliikennelauttoja.
  • Tämä voi kuulostaa hämmentävältä, mutta ikävöin Pekingistä toisinaan väljyyttä ja tilaa. Hongkongissa äärimmäisen tiivis kaupunkirakenne todella tuntuu. Ei siellä missä minä asun, eli saarilla, mutta mantereella ja Hong Kongin saarella. Kapeilla jalkakäytävillä, korkeiden talojen ja suurten ihmismäärien joukossa on välillä vaikeaa päästä kunnolla eteenpäin. Etenkin kun tässä hektisessä kaupungissa kävellään sangen verkkaisesti, kuten muuallakin Kiinassa. Toisaalta juuri tuo tiiviys luo myös Hongkongin hurman; ainutlaatuisen tunnelman ja estetiikan. Samoin se on taannut upeiden viheralueiden säilymisen, mukaan lukien nämä saaret.

    DSC_3221

  • Paremmat ”kaupunkimenolehdet”. Hauskat pikkuiset kulttuurikeskukset. Nämä molemmat – tai siis niiden puutteet – liittynevät Hongkongin kaksikielisyyteen ja asemaan entisenä britti-imperiumin osana. Täällä englanninkielinen kulttuuri on laaja ja vanha ilmiö. Pekingissä pienen ulkomaalaisjoukon on pitänyt raivata itselleen jonkinlainen oma tila ja ulkomaalaisten määrä on alkanut kasvaa vasta kohtuullisen vähän aikaa sitten. Maahan ja kaupunkiin tutustumiseen ja siellä selviytymiseen tarvitaan siis huomattavasti enemmän tukea. Sitä on näin ollen myös tarjolla. Ilmaisia kaupungin menoista ja kuulumisista kertovia englanninkielisiä lehtiä on useita ja niitä on tarjolla ilmaiseksi pitkin kaupunkia. Hongkongissa vastaavia lehtiä on vähän. Ne ovat ankeita ja pinnallisia. Niitä on vaikea löytää ja esimerkiksi TimeOut-lehteä saa ainoastaan irtonumerona ostaen. Mikä tuntuu nihkeältä, sillä lehti on mielestäni kehnompi kuin Pekingin sisarjulkaisunsa.
  • Ne hauskat pikkuiset Pekingin kulttuurikeskukset järjestävät erilaisia kohtuuhintaisia kiinan kielen kursseja ja keskusteluklubeja, mutta ennen kaikkea muuta kiinnostavaa, kuten kokkauskursseja ja käyntejä mitä ihmeellisimpiin ja arkisimpiin kohteisiin asiantuntevien paikallisoppaiden ohella. Tämä kaikki, jotta ulkomaalaiset ymmärtäisivät vähän enemmän sitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Lisäksi tarjontaan kuuluu esim. indie-elokuvien ja dokumenttien näytöksiä. Ja osa tapahtumista kiinnostaa myös paikallisia, joten omaan ulkomaalaiskuplaansakaan ei tarvitse tuolla sulkeutua.                                                                  cropped-dsc_2707.jpg
  • Viimeisenä muttei vähäisimpänä: Hongkong on huikea ruokakulttuurikaupunki, josta varmasti löytää mieluisan ravintolan jokaiseen makuun. Paikallinen, eli kantonilainen ruokakulttuuri hongkongilaismaustein ei kuitenkaan vedä vertoja suolaiselle, öljyiselle ja tuliselle pohjoiskiinalaiselle keittiölle. Virallisten ruokakriitikoiden mielipide ei ole yleensä aivan sama. Tämä koko lista lieneekin vain kuvaus siitä, että minusta ehti jo tulla pikkiriikkisen pohjoiskiinalainen. Ja nyt ihmettelen tupla-ulkomaalaisena tämän eteläisen ja länsimaalaistuneen Kiinan palasen menoa. Kun olen jonkin aikaa ihmetellyt, osaan varmasti nimetä tämänkin pullan parhaat rusinat. Siitä lisää myöhemmin. Kohta suuntaan Pekingiin ja tämän listan luettuanne jo tiedättekin mihin siellä. Tähän kirjoitukseen voin varmasti myös palata asuttuani Hongkongissa pidempään ja naureskella omalle tietämättömyydelleni ja turhautumiselleni. Mutta tältä Hongkong näyttää, kun täällä on viettänyt kaksi kuukautta.

kiinalainenateria

 

 

 

 

 

Terälehdet kadulla

Valokuvaamisesta

Terälehdet kadulla

Katu

Valokuvailu on minulle eräänlainen elämäntapa, vailla sen kummempaa osaamista. Se on osa arkista maailman – ja kauneuden kokemista. Minulle tärkeää etenkin siksi, että en osaa itse luoda mitään kaunista käsilläni, paitsi ruokaa. Voin sitten ikuistaa – ehkä myös ilmaista – sitä maailman kauneutta, jota ympärilläni ilmenee. Ulkomailla oleskellessani kuvaus saa toisenlaisen merkityksen. Se on tapa jäsentää uusia kokemuksia ja tavallaan kommentoida niitä myös muille näkyvällä tavalla.

Kännykkäkameroiden kehittyminen on tuonut kuvaamiseen uusia ulottuvuuksia. Samoin sosiaalinen media. Kun asuin Pekingissä, minulla oli sen verran heikko kännykkäkamera, että kuvasin sillä vähänlaisesti. Kiinan internet-politiikka rajoitti somen käyttöä, mikä entisestään vähensi intoa kännykkäkuvailuun, sillä kuvia ei useinkaan voinut jakaa saman tien. Kuvasin siis paljon digi-järjestelmäkameralla, jonka sain pian Kiinaan muutettuamme.

 

DSC_2707

Tältä näytti Peking.

Suomessa järkkärillä kuvaaminen jälleen väheni. Hong Kongiin muutettuamme minua on harmittanut, että olen urautunut niin paljon kännykkäkameran käyttöön. Nykyinen kännykkäni, iPhone 5S, ottaa sangen hyviä peruskuvia, etenkin maisemakuvia. Heikkoudet tulevat kuitenkin esiin heti, kun pitäisi kuvata kauempana olevia yksityiskohtia, tai esimerkiksi eläimiä. Kissat ja koirat ovat olleet minulle aina mieluisia kuvauskohteita reissussa ollessani. Nyt olen havainnut, ettei niiden kuvaamisesta tule mitään, ellen ala jälleen kulkea kamera kaulassa. Lamma on eräänlainen kissa- ja koiraparatiisi, joten tähän on pakko ryhtyä.

thumb_IMG_5638_1024

Kyyhkyset Lammalla

Tällä viikolla, kiinalaisena uutena vuotena suuntasimme Macaoon. Kodin ulko-ovella lähtöä tehdessämme muistin kameran ja saman tien tajusin, että sen akku on aivan lopussa. Pitkin Macaon reissua kiukuttelin kameran puuttumista. Erityishallintoalue oli täynnä sellaisia herkullisia yksityiskohtia ja kaupunkirakenteen kerroksellisuutta, jotka ovat minulle erityisen mieluisia kuvauskohteita. Eläimiä ei sen sijaan näkynyt missään. Onneksi kehnohko pilvisen sadekuuroinen sää toimi lohdutuksena sille, ettei kuvista kuitenkaan olisi tullut kovin hyviä: pian tullaan uudelleen kuumemmalla kesäsäällä.

Macaon ja eläinten kuvia on siis tulossa. Vähän myöhemmin.

thumb_IMG_6039_1024

Hung Shing Yeh -ranta Lammalla.

Ihmiset ovat vaikeampi kysymys. Haluaisin kovasti kuvata ihmisiä. Ystäviä olen rohkaistunut kuvailemaan silloin tällöin, mutta kuvien julkaisemista rajoittavat ihmisten kamerakammot ja angstit. Ymmärrän niitä paremmin kuin hyvin. Olen itse aikoinaan ollut niin kamerakauhuinen, etten moneen vuoteen vapaaehtoisesti alistunut kuvattavaksi.

Haluaisin kuvata ihmiset juuri sellaisina, kuin he mielestäni ovat, kauneimmillaan. Valitettavasti kauneuden kokemukset eivät aina kohtaa. Meillä on kummat ahdistukset omasta ulkonäöstämme. Inhoamme kuvakulmia ja piirteitä, jotka muut näkevät kauniina.

Vielä vaikeampi kysymys on tuntemattomien ihmisten kuvaaminen. Etenkin kaukomailla. Kuvaan hyvin harvoin tuntemattomia ihmisiä ilman lupaa. Sitäkin harvemmin julkaisen tuntemattomista ihmisistä kuvia ilman lupaa. Ja äärimmäisen harvoin valitettavasti uskaltaudun kysymään ihmisiltä lupaa kuvaamiseen.

Huomaan usein miettiväni, että ihmiset varmaan kuvittelevat, etten kuvaa ihmisiä, koska olen kiinnostunut vain eläimistä. Se ei kuitenkaan ole syy. Päinvastoin. Olen kiinnostunut kaikista eläimistä, myös ihmisistä. Ja heistä moninaisine kulttuureineen. Olen vain ujo. Ihmisten kuvaaminen odottaa rohkaistumistani.

thumb_IMG_4778_1024

Vihreän syötävän paikallista paljoutta.

Maahanmuuttajuutta

Eilisessä blogitekstissäni liedellämme kiehuivat perunat. Pesin ne perunat tiskiharjalla. Käyttämättömällä sellaisella kuitenkin. Pekingin vuodet valmistivat siihen, että tiskiharjan löytäminen voi ulkomailla olla kiven alla. Pekingissä meidät pelasti Ikea.

 

Täällä Hongkongissa kaapistamme löytyy jo monta tiskiharjaa. Onneksi. Sillä en ole vieläkään löytänyt mistään peruna/juuresharjaa, tai edes sen korviketta, kuten kuorintarukkasta. Mutta hätä keinot keksii. Minulla on ollut arkisimpien suomalaisten sanontojen mielessä pyörittelyn kausi käynnissä tänne saapumisesta lähtien. Mikä lie korvista haipuvan kielen kiinnipitomekanismi se on.

 

Lähes päivittäin manaan itselleni – sekä Suomessa että ulkomailla – että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Täällä se on tullut mieleeni manatessani mukaan ottamiemme lämpimien vaatteiden kitsasta määrää. Onneksi olin sentään tajunnut kohtaavani kylmät lattiat ja lämpimiä sukkia ja tohveleitakin oli matkalaukuissamme pieni pino.

 

Joka tapauksessa olen nyt kuukaudessa käyttänyt kaikki mukana tuomani vaatteet paria kevyttä kesämekkoa lukuun ottamatta. Osaan siis pakata perinteisen inter-railin verran vaatteita. Olemme siirtyneet nyrkkipyykkikauteen. Pesukone on hankinnassa, mutta saarielämä asettaa siihen omat haasteensa. Asumme siis saarella, jonne kuljetaan Suomenlinnan lautan kaltaisella välineellä. Suomenlinnan tapaan saarellamme on enemmän turisteja ja viikonloppuretkeilijöitä, kuin erilaisia palveluja. On niitä suoraan sanoen täällä Lammalla Suokkia enemmän, mutta ketjuliikkeistä ja marketeista ei ole tietoakaan. Ja hyvä niin.

 

Mutta pesukoneita saarellamme myy vain eräs hyvin hyvin pieni kauppa. Se kelpaisi, mutta paikallinen ilmasto sai meidät päätymään siihen, että ensimmäistä kertaa elämässämme etsimme kuivaustoiminnon sisältävää laitetta. Sillä pyykin kuivaksi saamiseen tarvitaan joka tapauksessa sähköllä toimivaa laitetta. Kuivaava pesukone löytyy mantereelta. Liikkeistä osa tarjoaa kotiinkuljetuksen – keskustan laivalaiturille asti. Sen jälkeen kone on itse työnnettävä, pyöritettävä, vedettävä tai kannettava lauttaan ja sieltä kotiin. Lammalla kaikki sellainen tapahtuu pienillä tai suuremmilla lavakärryillä. Lamman päässä painavimpia kuormia voidaan siirtää eräänlaisen mini-traktorin vetämässä peräkärryssä. Saarellamme ei nimittäin ole autoja. Eikä autoteitä.

 

Paikallisille tämä ei tietenkään ole konsti eikä mikään. Maahanmuuttaja ei kuitenkaan tunne tapoja eikä ihmisiä. Kuka ne kaikki kärryt omistaa, joilla tavaraa raahataan lautalle ja sieltä pois? Saako niitä vuokrata? Sisältyykö vuokraan kärryjen vetäjä, apukantaja vai kenties jopa mini-traktorin kuski? Keneltä tästä kaikesta voi kysyä?

 

No, muutamalta on kysytty. Apua on luvattu, mutta vielä ei ole kuulunut, tai on ehdotettu paikallista kauppaa. Mamulle kaikki on aina vähän vaikeampaa. Vaikka meillä kaikki on kovin hyvin eikä taustalla ja takaraivossa ole hätää ja kärsimystä. Puhumme jopa toista paikallista kieltä. Oikeasti apua taitaa olla tulossa.

 

Kaiken kaikkiaan Hongkongin elämä on suorastaan naurettavan helppoa Pekingiin asettumisen jälkeen. Yksi suurimmista tekijöistä on juuri kieli. Täällä imen tietoa jatkuvasti ympäriltäni: Tuolla lukee, että täällä on kotiinkuljetus. Tuossa on ilmoitus myytävistä huonekaluista. Tuolla ilmoitustaululla kaupunginosavaltuusto ilmoittaa tulevista juhlapäivistä ja kunnallisteknisistä hankkeista. Tuo A4-lappu seinässä kertoo, että kohta on katkos vedenjakelussa. Aa, tuo paikka on korealainen ravintola, tuo on ompelimo, tuo on kunnanvirasto. Tuonne ei saa mennä. Tuo liike on kiinni huomenna.

 

Pekingissä kuljimme kieltä taitamattomina kuin ornamenttien maailmassa. Vei viikkoja, että ymmärsimme mitä erilaiset julkisivut ja ikkunat kätkivät taakseen. Ja loppuun asti jouduimme käyttämään sekä teknisiä apparaatteja että paikallisia ystäviä tulkitsemaan meille erilaisia talomme alaoveen teipattuja lappuja ja meille annettuja lomakkeita, jopa ruokalistoja – silloin kun ravintolassa ei ollut sen paremmin englanninkielistä kuin perinteistä kiinalaista kuvamenuakaan, tai edes länsiaakkosin kirjoitettua kiinankielistä listaa, vain kirjoitusmerkein kirjoitettu menu.

 

Olen jo aikaa sitten ymmärtänyt, että yksi syy Lidlin suosioon Suomeen tulevien maahanmuuttajien keskuudessa ovat tutut brändit. Kaiken vieraan paikan aiheuttaman epävarmuuden ja hämmennyksen keskellä itsekin olen turvautunut tuttuihin brändeihin, joita muuten jopa karttelen: Oo, Nestlen vettä. Tämä on varmasti turvallista. Oi, Dolen säilykkeitä. Noista tiedän, mitä ne sisältävät.

 

Hongkong on saanut minut poimimaan ostoskoriin monta sellaista purnukkaa, jotka jäivät Pekingissä hyllyyn. Niin monissa tuotteissa oli tekstejä vain kirjoitusmerkein, etten jaksanut aina selvittää, onko tämä tofun näköinen oikeasti tofua vai kananmunahyydykettä, onko tuossa säilykkeessä myös pieniä kuolleiden eläinten palasia ja pitäisikö nämä kuivatut sienet kenties keittää montakin kertaa ennen kuin niihin ei kuole. Täällä entisellä Kansainyhteisön alueella samaisella Kiinassa valmistetulla tuotteella onkin kyljessään englanninkielinen lappu. Hiphei, sinne se sujahtaa ostoskärryyn.

 

OIenkin vasta nyt oivaltanut, että Lidl taitaa saada kävijöitä myös sen ansiosta, että merkittävässä osassa sen myymistä tuotteista on tuoteselosteet myös englanniksi ja usein monilla muillakin kielillä. Kotimaisissa ketjuissa, joissa kotimaisten tuotteiden osuus on perinteisesti ollut huomattavasti suurempi, on lukuisia tuotteita, joissa tuotetiedot ovat vain suomeksi ja ruotsiksi. Maahanmuuttajan – tai satunnaisen turistin – on hyvin vaikea varmistua, mitä kaikkea ne tarkalleen sisältävät ja miten tuote pitäisi valmistaa. Tämä tilanne säilyy pitkään, vaikka kohdemaan kielestä jo alkeet oppisikin.

 

Kaksikieliseen maahan muuttaneena, jonka toista kieltä satun osaamaan, mietin entistä nöyrempänä kaikkien niiden tilannetta, jotka päätyvät maahan, jonka virallisista kielistä he eivät ymmärrä sanaakaan. Ja joilla ei ole vapaaehtoisesti maata vaihtavien lukuisia etuoikeuksia.

 

Kuukausi Aasiassa

Olemme viettäneet nyt kuukauden päivät Aasiassa. Viikon Thaimaassa, loput Hongkongissa. On asunto, jossa perunat kiehuvat kotoisasti kaasuliedellä ja itselle uusi asia, dehumidifier – eli kosteudenpoistaja – hurisee poistaen vesihöyryä, joka huurustuu viileän asunnon ikkunoihin.

Lähdimme matkaan keskitalvella, joka kuitenkin tänä vuonna oli vasta talven alku. Ehdimme nähdä pari pakkaspäivää ja hitusen lunta. Emme kinoksia, hankia tai nietoksia. Hongkongissa talvi niin ikään saapui hyvin myöhään, vasta tammikuussa. Kesä oli tuntunut jatkuvan aina vain. Viime vuosi oli Hongkongissakin ennätyksellisen lämmin. Nyt tammikuussa sen sijaan koimme Hongkongin kylmimmän sään 59 vuoteen.

Suomalaisittain pari lämpöastetta ei kuulosta kovalta keliltä. Kun taloissa ei ole minkäänlaista lämmitysjärjestelmää ja kosteus on kovissa lukemissa, yli 90:ssä prosentissa, olivat tunnelmat jäätävät. Etenkin neljän seinän sisällä. Ensimmäiset suuremmat hankintamme olivatkin jo mainittu kosteudenpoistaja sekä lämmitin. Samaisella lämmittimen hankintareissulla liityimme niiden ihmisten joukkoon, jotka ovat nähneet Hongkongissa räntäsateen. Tai ainakin pari räntähiutaletta.

Säät jäsentävät normaalisti arkea ja vuodenkiertoa. Viime aikojen ilmastolliset muutokset ovat selvästi horjuttaneet perusturvallisuuden tunnetta monissa tavallisissa ihmisissä aivan eri puolilla maapalloa. Elämään Hongkongissa kuuluvat taifuunit. Jo useampi ihminen on maininnut meille, että ne jatkuivat viime vuonna täällä harvinaisen myöhään, lokakuun puolelle. Itseäni Suomen pitkät talvettomat talvikaudet ovat ennen kaikkea masentaneet: märkyydessään, pimeydessään ja harmaudessaan. Lumen kuuluisi pohjoisessa valaista lyhyimmät päivät.

Muuttuneita vuodenaikojakin oudommalta asialta on tuntunut viime vuosina tapahtunut Suomen ilmapiirin muutos. Sosiologina minun pitäisi ymmärtää paremmin tapahtunutta ihmisten asenteiden muutosta, kuin ilmastonmuutosmalleja. Mutta päinvastoin. Muutos tuntuu käsittämättömältä. Koen eläneeni viime vuodet maassa, joka on hylännyt kaikki ne arvot, joista olin tähänastisen elämäni ajan luullut Suomen ja suomalaisten olevan ylpeitä. Ne arvot ovat edustaneet minulle kotimaatani ja suomalaisuutta.

Nyt yhtäkkiä suomalaisuus tuntuu tarkoittavan kaikkea minulle suomalaisuutta merkinneen halveksuntaa. Olen ollut maani tilanteesta ymmälläni, surullinen ja epätoivoinen. Tämän kaiken keskellä ei tuntunut huonolta ratkaisulta viettää jälleen vähän enemmän aikaa ulkomailla. Tällä kertaa kaupungissa, joka on kuulunut koko historiansa ajan kansainvälisimpiin paikkoihin maailmassa.

Hongkongissa on omat etniset jännitteensä, jotka ovat samaan aikaan pitkälti poliittisia jännitteitä. Kaiken Suomessa vellovan erilaisuuden pelon jälkeen tuntuu kuitenkin todella hyvältä olla paikassa, jossa ihmisen ulkonäöstä ei voi päätellä mitään siitä, onko hän ollut täällä kuukauden vai esi-isistään lähtien. Edes kieli ei minulle – kantonia taitamattomalle – paljasta asiasta mitään. Englantia tai mandariinia voivat umpipaikalliset puhua joko täydellisesti tai itseänikin huonommin. Ulkonäöllä ja etnisyydellä on aina merkitystä, mutta täällä se ei kerro mitään siitä, miten hongkongilainen olet.

Kuluneen kuukauden kaunein hetki tuntuu kuitenkin tapahtuneen Bangkokissa. Istuin perjantai-iltana ravintolassa, trooppisessa lämmössä. Katsoin todella pitkää pöytää, jonka ääressä seurueemme istui. Naisia, miehiä. Pään peittävissä huiveissa, avopäin, paljastavissa topeissa, pitkissä hameissa, shortseissa. Osalla kädessä olutta, osalla soodaa. Samasta porukasta osa piti rukoushetken ennen lähtöä, osa tanssi diskossa pikkutunneille asti.

Tunnelma oli lämmin, ihmiset selvästi pitivät toisistaan, oltiin tehty yhdessä töitä koko viikko, ympäristönsuojelun eteen. Maapallon pelastamiseksi. Harva ihminen oli omassa maassaan, mutta jokaisen ihmisen palo tehdä työtä luonnon suojelemiseksi oli syttynyt oman asuinympäristön luonnossa kasvaen. Ja kaikki olivat päätyneet tekemään työtä tässä kansainvälisessä joukossa, koska vain siten ratkaisuja voitaisiin saada aikaan, pelastaa tuttu, rakas luonto. Esimerkiksi ne oman maan tutut säät ja vuodenajat.

Jälkisanaseni kertoo siitä, miten Suomi on muutamassa vuodessa muuttunut. Kun asuin Pekingissä ja aloin pitää Suomen kuvalehdessä blogia vuonna 2011, ei mieleeni edes tullut, että blogin kommentointia pitäisi rajoittaa. Lähinnä minua jännitti kommentoisiko kukaan blogiani mitenkään. Päivittäessäni nyt blogini tätä kirjoitusjaksoa varten päätin ensimmäistä kertaa poistaa blogistani kommentointimahdollisuuden kokonaan. En halua saada viestejä, joissa minua kutsutaan suvakkihuoraksi ja toivotaan raiskaamistani. Tai mitään vastaavaa. Toivotaan, että ajat ovat taas joskus toisenlaiset.

 

 

 

 

 

 

Kasvissyöjän Peking

Vinkkini Pekingissä matkaavalle kasvissyöjälle Tripsteri-sivustolla: http://www.tripsteri.fi/peking/kasvissyojan-peking/

Päivitys 1.12.2016: Xu Xiang Zhai -ravintola Lama-temppelin läheisyydessä, Konfutse-temppeliä vastapäätä on kuulemma valitettavasti lopettanut toimintansa.

 

Pekingin parhaat paikat – osa 2

Kirjoitettu 20.12.2011

 

Eilen kirjoitin Pekingin mainioista konfutselais- ja buddhalais-temppeleistä. Lempitemppelini on kuitenkin taolainen Dongyue-temppeli, jonka rauhallisen tunnelman keskeltä löytyy kymmeniä ”osastoja”, eli huoneita, joissa hurjat taolaisjumaluuksia kuvaavat patsaat asustavat.

 

Aiempina vuosikymmeninä Pekingissä asuneet eivät usein kaupungin monia pikkutemppeleitä tunne. Pääasiassa sen tähden, että temppelit olivat vuosikymmeniä muussa käytössä. Esimerkiksi Dongyuen olen lukenut toimineen asuinrakennuksena, kouluna ja virastona. Kunnostustyössä on varmasti riittänyt tuon jälkeen haastetta.

 

Temppeleitä siis Pekingissä riittää, mutta Etelä-Kiinasta tuttuja puutarhapihoja on huomattavasti vähemmän. Yksi hieno sellainen löytyy kuitenkin Prinssi Gongin palatsista.

 

Palatsin lähiseutujen hutongeissa on muitakin hienosti säilyneitä rakennuksia. Kannattaa poiketa sisään johonkin pientä pääsymaksua vastaan esiteltävistä perinteistä courtyard-taloista.

 

Aivan toisenlaista Pekingin arkkitehtuuria edustaa ranskalaisarkkitehti Paul Andreun suunnittelema uusi National Centre for the Performing Arts, eli kotoisammin ”muna”. Tämä munankuoren muotoinen rakennus sijaitsee aivan Kielletyn kaupungin, Taivaallisen rauhan aukion ja Suuren kansanpalatsin eli parlamentin välittömässä läheisyydessä.

 

Rakennusta ympäröi vesiallas ja sisälle konserttitiloihin kuljetaan vesialtaan alta. Kannattaa siis suunnata näytökseen päiväsaikaan, jolloin yläpuolella väikkyvä vesi pääsee oikeuksiinsa. Monipuolisesta talon tarjonnasta suosittelen erityisesti kiinalaisen orkesterin esityksiä, jossa yleisen musiikkinautinnon ohella pääsee tutustumaan länsimaisen orkesterin instrumenteista poikkeaviin soittimiin.

 

Toinen uusi kiinnostava rakennelma on olympialaisia varten rakennettu ”vesikuutio”, jossa vesi on siis sisä- eikä ulkopuolella. Kuutio on nykyisin avoin kaikille ja sisältää uima-altaan ja vesipuiston. Tietystä kiinalaisesta karuudesta ja korkeahkosta hinnasta huolimatta vesipuistossa kannattaa vierailla jo yksin sen tähden, että siellä pääsee pomppimaan iloisen diskomusiikin säestyksellä kiinalaisten selvästi rakastamassa aaltoaltaassa.

 

Aaltoallaskokemus on tarjolla kesäisin myös City Sea View –nimisellä tekouimarannalla. Pekingissä ei juuri ole vesistöjä eikä uimarantoja tarjolla, joten kiinalaiset ovat rakentaneet sellaisen hivenen keskustan ulkopuolelle. Kesän kuumuudessa korvikeranta kelpasi koomisuudestaan huolimatta hyvin meille suomalaisillekin.

 

Toinen erinomainen syy tehdä retki lentoaseman suuntaan melko kauas keskustasta on Caochangdin taidealue. Tai oikeastaan Caochangdi on lähinnä rähjäinen kiinalainen lähiö, mutta kuuluisasta ja kaupallistuvasta taidealue 798:sta lähteneet taiteilijat ovat valinneet sen gallerioidensa uudeksi kohteeksi.

 

Gallerioiden melko haasteellinen etsiminen tomuisten katujen, roikkuvien sähkölankojen ja kiinalaisten ruokakojujen keskeltä kannattaa ottaa rikastavana osana tätä taidekokemusta, ei esteenä sille. Karttoja alueesta on kyllä tarjolla, esimerkiksi Pekingin kuukausittain ilmestyvässä näyttelykirjasessa Cige Gallery Guide.

 

Hivenen seesteisemmässä osassa Caochangdia sijaitsee oma ykkössuosikkini Three Shadows Photography Art Centre, jonka yhdestä näyttelystä kirjoittelin enemmänkin. http://suomenkuvalehti.fi/blogit/janiksen-vuosi/hiilta-taidenayttelyssa-ja-viikon-tarkeimmassa-uutisessa Caochangdi ei varsinaisesti pursua hyviä ravintoloita, mutta se yksi hyvä on sitäkin sympaattisempi. Fodder Factory on persoonallisesti sisustettu baari-ravintola, jossa on kohtuullisen laaja juomavalikoima ja alkuillasta lähtien myös mukava kiinalaisen ruuan tarjonta.

 

Sangen mainiota ruokaa alkaa saada siinä vaiheessa, kun kokki on tullut töihin ja saanut avustajiensa kanssa padat ja pannut putsattua ja illan ruoka-ainekset pilkottua. Kerrassaan rakastettava ravintola ja kasvissyöjäkin pärjää oikein hyvin.

 

Toinen ulkoasullaan hurmaava, astetta fiinimpi ravintola mutta yhä sangen mutkaton luomuruokaan satsaava No Name Houhain alueella. No Name tarjoilee yunnanilaista ruokaa, joka ei Suomessa ole järin tunnettua, mutta Pekingin ravintolapiireissä selvästi kasvattamassa suosiotaan. No Namen kattoterassilta avautuvat hienot hutong-näkymät ja ikkunoistakin pääsee yleensä aina seuraamaan naapuruston kissojen seikkailua perinteisten talojen katoilla.

 

Vielä hienompaan illalliskokemukseen sopii mahtava uusi vietnamilainen Susu. Hämärän hutongin sivukujalta löytyy perinteiseen hutong-taloon rakennettu tyylikäs ravintola, jossa ruoka on äärimmäisen hyvää ja erilaisiin ruokavaliotoiveisiin suhtaudutaan ammattitaidolla. Vastaavan esteettisen ja kulinaarisen elämyksen astetta kaupallistuneemmalla hutong-alueella tarjoilee Saveurs de Corée, joka nimensä mukaisesti tarjoaa korealaista ruokaa, sekin luomupainotuksella. http://www.saveursdecoree.com.cn/en/index.html

 

Perinteisen, hauskan, makoisan ja lähes kaikkiin ruokavalioihin sopivan ruokaelämyksen saa vierailemalla jossain kaupungin lukemattomista hot pot –ravintoloista. Fondue-henkinen hot pot on suosittua etenkin talvisin, sillä höyryävät liemipadat lämmittävät sopivasti sekä ravintolaa että ruokailijoita.

 

Liemen, liemeen kypsymään heiteltävät ruoka-ainekset ja kastikkeen, johon kypsyneet ruoka-ainekset kastetaan, saa valita itse laajalta listalta. Toisissa paikoissa dippailukastikkeet ja ainekset ovat vapaasti buffet-henkisessä pöydässä valittavissa. Hot pot –ravintolat ovat usein edullisia ja keiteltäviä aineksia voi tilata lisää ruokailun mittaan, jos siltä tuntuu.

 

Pekingissä kävijän kannattaa hankkia aina käsiinsä jokin englanninkielisistä kaupunkilehdistä, joista voi tarkistaa vierailuajankohdan tapahtumavinkit, ravintoloiden ja muiden kohteiden tarkat tiedot ja fiilistellä muuten kaupungin ajankohtaista ilmapiiriä. Kaikki lehdet – The Beijinger, CityWeekend, TimeOut ja Agenda – pitävät yllä myös nettisivuja.

 

Etenkin kaupungissa pidempään majaileville kullanarvoista englanninkielistä ohjelmaa järjestävät yksityiset kulttuurikeskukset Culture yard, China Culture Center ja The Hutong. Viikoksikin kaupunkiin saapuvan kannattaa kuitenkin tarkistaa olisiko niillä ohjelmassa juuri sinun unelmiesi retki, kurssi tai kulttuuritapahtuma vierailuviikollasi.

 

Ulkoilmaelämän ja kaikenlaisten retkien ystävien kannattaa vierailla Beijing Hikersien sivuilla. Viikoittain ohjelmassa on useita retkiä, sekä esimerkiksi Kiinan muurin eri osioille että muihin vähemmän tunnettuihin kohteisiin.

 

Jos haluat seikkailla muurille omin päin, yksi helpoimmista, mutta jostain syystä vähän tunnettu tapa on hypätä paikallisjunaan ja hurauttaa sillä Badalingiin. Kohtuullisen helppoa ja hyvin halpaa. Badaling tosin on muurin osuuksista se kaupallisuuden läpitunkemin vaihtoehto.

 

Mutianyun muuriosuudelle matkustaminen vaatii joko autokuskia, järjestettyä retkeä tai bussiyhteyksien selvittelyä, mutta se on hyvin kaunis kohde, jossa on kaikki mahdolliset matkailupalvelut saatavilla. Saman yrittäjän Schoolhouse-ravintola ja  Brickyard-kylpylähotelli tarjoavat kestävän kehityksen mukaista ekoluksusta Mutianyussa.

 

Brickyard on toteutettu vanhaan kattotiilitehtaaseen ja Schoolhouse nimensä mukaisesti kylän vanhaan kouluun. Paikallisten rakennusten lisäksi hyödynnetään lähiympäristössä kasvatettua, osin luomuviljeltyä ruokaa ja työllistetään paikallista kylän väkeä. Jos matkakassassa on ylimääräistä rahaa ja haluaa jotain spesiaalia, kuten majoittua huoneessa, jonka jokaisen huoneen seinänkokoisista ikkunoista aukeaa näköala Kiinan muurille, niin silloin kannattaa suunnata näihin paikkoihin.

 

Kauemmaskin suuntautuvien retkien toteutus onnistuu yleensä Pekingissä helposti, sillä taksit ovat todella edullisia. Ensisijaisesti kannattaa toki turvautua kaupungin hurjaa vauhtia laajenevaan metroverkostoon ja yllättävän käteviin busseihin, joiden reitit löytää netistä. Näitä varten kannattaa pidempään kaupungissa oleskellessa hankkia ladattava matkakortti, jota voi käyttää myös joissain takseissa.
Ainakin kerran Pekingissä vierailun aikana kannattaa hypätä eksoottiseen mopotaksiin. Siihen mahtuu korkeintaan kaksi ihmistä ja matkan hinta pitää sopia etukäteen, sillä mittaria ei ole käytössä. Rämisevä huristelu Pekingin liikenteen keskellä on kuitenkin ikimuistoinen kokemus.

 

Reippaimmat vuokraavat pyörän. Liikenteessä pitää olla varovainen, mutta täysin littana kaupunki, jota halkovat lukuisat todella leveät pyörätiet, on toisaalta hyvin pyöräilijäystävällinen.

 

Pyörätiet ovat muistumia entisiltä todella pyörärikkailta ajoilta ja nyt pyöräteitä täyttävätkin osin autot, etenkin pysäköidyt sellaiset. Pyörällä kannattaakin ajella aitojen pekingiläisten tapaan rauhallista vauhtia ilman hosumista. Samalla saa nautittua Pekingin nähtävyyksistä parhaimmasta, loputtoman kiinnostavasta katuelämästä.

Pekingin parhaat paikat – osa 1

 

Kirjoitettu 19.12.2011

 

Kahdeksan kuukautta Pekingissä ei ole riittänyt Pekingin kaikkien nähtävyyksien läpikäymiseen. Toisaalta siinä ajassa on jo ehtinyt löytää monta helmeä. Paikkoja ja kokemuksia, jotka eivät kuitenkaan ole matkaoppaissa tärkeimpien kohteiden joukossa.

 

Kirjoittelen täysin subjektiivisesti valituista lempipaikoistani ja –elämyksistäni Pekingin seudulla. Valikoimani koostuu kuitenkin kohteista, joista voisin kuvitella monen muunkin nauttivan. Kannattaa tulla itse testaamaan, minkälainen Peking on omasta mielestä kaikkein kiinnostavin.

 

Yksi suositus on kuitenkin ylitse muiden: Kiertele hutongeissa. Eli Pekingin vanhojen kapeiden katujen ja matalien rakennusten alueilla. Kunnostetuissa ja kunnostamattomissa. Turistien kansoittamissa ja niissä muissa. Etenkin niissä muissa. Eksy hieman, kuten hutongeissa lähes väistämättä käy. Tänä päivänä jokin niistä hutong-alueet rikkoneista isoista teistä tulee kuitenkin pian vastaan ja löydät taas itsesi kartalta.

 

Ainakin itse hankkiudun uudessa kaupungissa mielelläni heti alkajaisiksi johonkin korkealla sijaitsevaan paikkaan, josta avautuu näkymä kaupungin ylle. Kaupungista saa jonkinlaisen kokonaiskuvan ja maamerkit asettuvat paikoilleen eri puolille kaupunkia. Pekingissä tähän soveltuu erinomaisesti Jingshan-kukkula.

 

Kielletyn kaupungin vieressä sijaitseva ikivanha puisto pienine buddhalaisine paviljonkeineen on todella eläväinen paikka ja soveltuu siis mainiosti kiinalaisen puistoelämän ihmettelyyn. Sunnuntaina puisto on usein täynnä kuoroja. Ja muinakin päivinä tanssiryhmät, saksofonin soittajat, diabolon pyörittäjät, taijin harjoittajat, korttipeliryhmät ja lukuisat muut puistoharrastajat täyttävät kaikki vapaat kulmat.

 

Kukkulan laelta avautuu huikein mahdollinen näkymä koko Kielletyn kaupungin ylle. Joka puolella loputtomiin jatkuvaa Pekingiä katsellessa voi yrittää loihtia mieleensä maiseman, jota muinaiset keisarit kukkulalta katselivat: tarkkaan rajattua asutuksen aletta, jossa kaupungin muurien ulkopuolella avautui vain karu ja tyhjä aro. Puiston sisäänpääsymaksu on vaatimattomat kaksi yuania, joten tästä huvista matkakassa ei juuri kevene.

 

Toinen upea kohde pekingiläisen puistoelämän ja erityisesti erilaisten aamuharjoitusten ihasteluun on Ditan-puisto, josta kirjoittelin erikseen tässä tekstissä

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/janiksen-vuosi/puistossa-kissojen-ja-muiden-pekingilaisten-elamaa-tarkkailemassa Ditaniin kannattaa suunnata nimenomaan varhain aamulla. Kello kahdeksan riittää hyvin.

 

Kaupungin upeimmat  puut eivät kuitenkaan löydy laajoista puistoista, vaan Ditan-puiston lähellä olevasta Konfutsen temppelistä, Kong Miaosta. Kong Miao rakennettiin alunperin jo 1302 ja temppelin vanhimpien sypressien sanotaan olevan peräisin jo tuolta ajalta.

 

Minun on vaikea nimetä Pekingin parasta kasvisravintolaa, mutta aivan Konfutsen temppeliä vastapäätä oleva kasvisravintola Xu Xiang Zhai ja erityisesti sen valtaisa kasvisbuffet on kokeilemisen arvoinen elämys. Ruokalajeja on tarjolla kerralla monia monia kymmeniä ja jälkiruokapöytä, joka ei ole valitettavasti vegaaninen hedelmävalikoimaa lukuunottamatta, on hulppea.

 

Ravintolassa on myös à la carte –lista, mutta itse suosittelen ehdottomasti katsastamaan paikan buffet-aikaan, eli noin kello 11.30-14 tai 17.30-21 – ja mieluiten vielä buffetin alkuvaiheessa. Todella suositussa ravintolassa ruokailee muun väen seassa aina myös useita munkkeja.

 

Tämän kaupungin suurimman konfutselaistemppelin ja kasvisbuffetin välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös kaupungin suurin buddhalaistemppeli Yonghegong. En jättäisi sitä väliin, vaikka vielä koskettavampana temppelinä olen kokenut erään pienen erittäin epäkaupallisen hutongin keskeltä löytyvän buddhalaisen Zhihua-temppelin.

 

Zhihua on perustettu 1443 ja se on kuuluisa erityisesti temppelimusiikin perinteestään. Jos onnistut hankkiutumaan paikalle hetkellä, jolloin temppelin orkesteri soittaa musiikkiaan, on tunnelma täydellinen. Kiinalaisen suurkaupungin hälinän keskellä pienet hiljaiset temppelit ovat rauhan tyyssijoja. Zhihua on auki vain klo 16.30 asti ja ainakin tätä kirjoittaessani viimeinen musiikkiesitys on klo 15.

 

Myös Yonghegongin ja Konfutsen temppelin ympärillä aukeavat laajat hutong-alueet sukellettaviksi. Jos haluaa katsastaa nousussa olevan trendikkään hutong-kadun ja siemailla esimerkiksi hieman viiniä Pekingissä (muulloin kuin talvella) kovin suosituilla hutong-ravintoloiden kattoterasseilla, on lähistöllä sijaitseva Wudaoying-hutong-katu oikea kohde. Kadun varrelta löytyy retrotavara- ja lahjapuoteja, jälkiruokakahviloita, sushibaari, hostelli ja muiden ravintoloiden ohella myös länsimaalaistyylinen vegaaniravintola Veggie table.

 

Jos trendikkäät pikkupuodit eivät tyydytä ostosviettiäsi, niin voit suunnata kiinalaistakin kiinalaisempaan kovaäänistä kaupustelua, lukuisia piraattituotteita ja tinkimistä tarjoavaan Yashow-”tavarataloon”, eli pienten kojujen kokoelmaan. Paikka on kuin äärimmäisen suosittu Silk Street Market hivenen pienemmässä koossa.

 

Itse en välitä juurikaan ostoksien tekemisestä, enkä suosittelekaan tätä paikkaa muuten, mutta reissussa rasittuneita jalkoja tai muuten virttynyttä olemusta voi virkistää Yashown neljännen kerroksen takaosasta löytyvällä hoitolaosastolla. Tarjolla on todella halpa ja todella kiinalainen hoitolakokemus.

 

Jokaisessa hoitolassa on rivi nojatuoleja vierekkäin. Istuessasi tuolissa sinulle tehdään tilauksesi mukaan joko jalkahieronta tai käsihoito tai esimerkiksi selkähieronta. Tai vaikka jalka- ja selkähieronta samaan aikaan. Puolen tunnin hoidosta tai hieronnasta saa yleensä pulittaa noin 30 yuania, eli alle 4 euroa.

 

Jos lompakkosi on erityisen pullea, olet saattanut varata majoituksen lähettyvillä sijaitsevasta Opposite house –hotellista. http://www.theoppositehouse.com/ Vaikket olisikaan näin varoissasi, voit suunnata samaan paikkaan, mutta tyytyä sen ravintoloihin ja kahviloihin sekä rakennuksen yleiseen ihasteluun.

 

Opposite housen tyylikäs lounge-baari Mesh tarjoaa Pekingissä tyypillisen happy hour –tarjouksen, eli iltapäivällä (ma-pe 17-20) kaksi lasia viiniä yhden hinnalla. Näin viinilasillisen hinta muuttuu sangen kohtuulliseksi.

 

Arkkitehtuuriltaan Opposite House kuuluu Pekingin modernien rakennusten parhaimmistoon. Tyylikkään rakennuksen aulaan voi tallustaa ihailemaan itse talon ohella aulassa esillä olevaa vaihtuvaa kiinalaisen nykytaiteen näyttelyä.

 

Opposite housessa olet Sanlitunin ytimessä. Sanlitun on baarielämän ja ostosmahdollisuuksien tiivistymä, jonka ympärillä sijaitsee merkittävä osa kaupungin suurlähetystöistä.

 

Alueella on paljon tyyriitä hintoja ja ulkomaalaisjoukkoja, mutta myös paikallisempaa väriä on tarjolla: esimerkiksi vilkkaimmalle baarikadulle Sanlitun Hou Jielle öiseen aikaan avautuva katuruokakojujen rivistö ihmeellisine merenelävineen, mutta myös tofuvartaineen. Kokeilu omalla vastuulla. Ilman maisteluakin tarjolla on monenlaisia aistielämyksiä.

 

Itse olen siis Sanlitunin asukki. Täältä lähden piakkoin matkalle etelä-Kiinaan ja sieltä Vietnamiin. Mutta sitä ennen jaan vielä toisen kirjoituksen verran vinkkejäni siitä, mitä Pekingissä erityisesti kannattaa kokea.