Avainsana-arkisto: matilda aaltonen

Taiteesta ja eläinten katsomisesta

Vuoden 2022 aikana tuli kirjoitettua ja puhuttua paljon eläimistä taiteessa. Tämä on tieteiden ja taiteiden välisen Voiko eläintä kertoa? -hankkeemme ansiota. Olen kuitenkin jo siirtynyt työskentelemään omassa post doc -tutkimushankkeessani Kun ihminen lakkasi olemasta eläin. Eläin, eläimellisyys ja ihminen-eläin-ero sosiologiassa ja antropologiassa ennen ja jälkeen toisen maailmansodan.

Mustekala-lehti julkaisi vuoden lopulla teemanumeron Eläin taiteessa ja eläin taiteilijana. Kirjoitin teemanumeroon artikkelin Eläimen vakavasti ottava taide näyttää mitä eläimen käsite peittää. Tahiti-journaalissa ilmestyi puolestaan vertaisarvioitu artikkelini Taide purkaa ihmistieteiden rakentamaa rajaa. Sosiologin katse eläintä esittävään taiteeseen.

AV-arkki järjesti iki-ihanassa elokuvateatteri Orionissa kiinnostavan lyhytelokuvanäytöksen Taidetta taiteen vuoksi: Ruumis mikro- ja makrokosmoksessa: kuolema. Näytöksen jälkeen olin mukana keskustelemassa eläinten kuoleman kuvauksesta taiteessa yhdessä taiteilija Milja Viidan ja taidehistorioitsija, dosentti, FT Roni Grenin (Turun yliopisto) kanssa. Keskusteluamme moderoi oivaltavilla kysymyksillään AV-arkin ohjelmakoordinaattori Tytti Rantanen

Keväällä pidin puheenvuoron Voiko-hankkeen Lajienvälisiä kohtaamisia -tapahtumassa Koneen Säätiön Lauttasaaren kartanolla 28.4.2022: Miten eläimet kohtaamme ja miten heitä kerromme. Tilaisuudessa myös katsoimme Voiko-hankkeessa valmistuneen Matilda Aaltosen ja Outimaija Hakalan videoteoksen Lajienvälisiä kohtaamisia. Tuon teoksen Joonatan Aaltosen tekemästä ääniraidasta on muodostunut todellinen koko vuotta teemoittava soundtrack mieleeni. Outimaija on myös kirjoittanut teoksesta Lähikuva-lehteen artikkelin Ei-inhimillisen kertomisesta videoteoksessa Lajienvälisiä kohtaamisia.

Kuva: Tuija Teiska – ”Tein sulle kodin” (mustepiirros, 2022) – Mustekalan Eläin taiteessa ja eläin taiteilijana -teemanumeron kuvitusta.

Lokkien kertomisesta

Kuva: Iiro Rautiainen.

Uusia tuulia

Tänään 1. heinäkuuta siirryin virallisesti tekemään tutkimustani Turun yliopistolle ja aloitin työt Koneen Säätiön rahoittamassa ”Voiko eläintä kertoa? Eläinten käsitteellistämisen haasteet tieteissä ja taiteissa” -tutkimushankkeessa post doc -tutkijana. Tutkimushanketta vetää filosofi Elisa Aaltola Turun yliopistosta. Muut rahoitetut työryhmän jäsenet ovat Outimaija Hakala ja Matilda Aaltonen. Outimaija Hakala on kuvataiteilija ja taidehistorioitsija, joka on aloittamassa väitöskirjan tekoa Aalto-yliopistossa, Matilda Aaltonen on vasta valmistunut tanssitaiteilija.

Yliopiston lisäksi minulle uusia ovat myös laitos ja tiedekunta. Sosiologi-yhteiskuntatieteilijäminä siirtyi yliopiston vaihdoksen myötä Humanistiseen tiedekuntaan Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselle, vielä tarkemmin yleisen historian poppooseen. Oppiaine ilmoittaa ylpeästi yhdeksi kolmesta vahvuusalueestaan ympäristösuhteen ja ihmisten ja eläinten vuorovaikutuksen historian. Tämä painotus ja Turun yliopistolla yleisemminkin vahvistuva yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen tutkijajoukko vaikuttivat päätökseeni siirtyä jatkamaan tutkimustyötäni Turussa.

Entiseen tapaan asun muualla kuin yliopistokaupungissani, eli kotini sijaitsee edelleen Helsingissä. Ennen korona-aikoja ehdin vierailla yleisen historian entisessä kodissa, viehättävällä ja historiallisesti kiinnostavalla Sirkkalan kampuksella, mutta laitos on muuttanut kesän aikana uusiin tiloihin. Koronakriisin keskellä tapahtunut muutto on saanut aikaan sen, että en ole vielä kovin hyvin perillä siitä, missä jatkossa tulen Turussa viettämään aikaani. Joka tapauksessa uusi yliopisto ja uusi oma tutkimusyhteisö tuntuvat kiehtovilta ja virkistäviltä asioilta. Toivottavasti koronan aika väistyy mahdollisimman pian ja pystyn tutustumaan kunnolla turkulaiseen yliopistoelämään.

Linkkivinkkinä Turun yliopiston Eläintutkimusverkosto.

Kuvassa kesämökkihetki minun ja Viipurista peräisin olevan koirani Hudin yhteisessä lempipaikassa, rantakalliolla.