Olen asunut aiemmin Pekingissä, nyt Hongkongissa, eli siis yhden maan kahdessa järjestelmässä. Tällä hetkellä kohteeni on helpompi, länsimaisempi, englanninkielisempi, lämpimämpi, avoimempi, vapaampi ja niin edelleen. Ihmismieli on kuitenkin sellainen, että kaipaan monia asioita Pekingistä, tai ainakin vähän haikuilen niiden perään. Ikävöin myös itse Pekingiä.
Koska virallisesti täällä asiat ovat paremmin kuin siellä, olen joutunut miettimään, miten nämä kaipaukseni muotoilen. Joskus myöhemmin kirjoitan enemmän niistä raskaista asioista, kuten rasismista mannerkiinalaisia kohtaan. Ja myöhemmin kirjoitan myös Hongkongin aseman muuttumiseen liittyvistä rankoistakin asioista. Koska suurin osa kirjoituksistani tullee kuitenkin keskittymään kaikenlaiseen ihastuttavaan, mitä täältä Hong Kongista löytyy, kestänette tässä välissä Pekingin parempien puolien kepeän muistelon.
Tällä kertaa kirjoitan siis vain sellaisista pienistä, arkisista asioista, joihin sopeutuvainen ihmismieli kiintyy. Lupaan kirjoittaa asiasta uudelleen, kun olen käväissyt Pekingissä. Edellisestä käynnistäni vanhassa kotikaupungissa (2011-2013) on nimittäin jo lähes kaksi ja puoli vuotta aikaa. Pekingin muutosnopeuden huomioiden se on huomattavan pitkä aika.
Yleisen Peking-kaipuuni olen osannut muotoilla vasta seuraavan lauseen muotoon: Peking on runollisempi kaupunki kuin Hong Kong. Mutta mitä ovat ne konkreettiset asiat, joita ikävöin?
- Pekingissä oli paremmat puistot. Kiinalainen puistokulttuuri on kiehtovaa. Täkäläisissä puistoissa monet Pekingin puistojen tärkeimmät puistoaktiviteetit on kielletty. Ensimmäisellä käynnillä Hongkongin kieltotaulut olivat hätkähdyttävää luettavaa: Ei saa lennättää leijoja, ei saa astua nurmikolle, ei saa ruokkia eläimiä, ei saa tuoda eläimiä, ei saa pelata, ei saa soittaa musiikkia. Ei sitten varmaan saa myöskään tanssia tai kuorolaulaa. En tiedä. Ehkä jossain saa. Olen silti hivenen järkyttynyt. Kiinalainen puistoelämä on tuota kaikkea ja se on hienoa. En tosin ole vieraillut hongkongilaisissa puistoissa niin laajasti, että voisin lausua tästä asiasta lopullista kantaani.
- Temppelit olivat ruuan ohella tämän ateistin ehkä eniten kaipaama yksittäinen asia Kiinassa. Rakastan kiinalaisia temppeleitä laajoine rauhallisine sisäpihoineen, joissa voi istua ja käyskennellä kaupungin jylyn ja kiireen keskellä, mutta niiltä piilossa. Täkäläisissä kaupunki- ja kylätemppeleissä ei ole suuria sisäpihoja. Ne ovat pieniä huoneita alttareineen teiden varressa. Valtavat suitsukkeet ovat esteettisiä ja eksoottisia, mutta niin vahvoja pieniin sisätiloihin, että temppelissä ei voi olla kovin kauaa kerrallaan. Suuret maalaismaisempien maisemien temppelit tosin vielä odottavat vierailuani. Mutta nyt minulla ei siis ole tunnelmointitemppeliä kävelyetäisyydellä.
- Pekingissä kaikkialla – kioskeissakin – myydään erilaisia pitkään säilyviä suolaisia puolikuivattuja napostelutuotteita. Minua eivät liha- ja kalapalat niin puhuttele, mutta erilaiset kuivatut tofupalat olivat erinomaista retkievästä. Kaipaan siis Pekingin raksuja. Sipseissäkin oli jännempiä makuja. Kuten kurkku. Ja sichuaninpippuri.
- Noh, tässä en voi moittia Hongkongia, koska en ole vielä ehtinyt suunnistaa paikallisiin taidekortteleihin. Mutta Pekingin laitamilla sijaitsevaa Caochangdin taidealueen ja lähiön yhdistelmää kaipaan syvästi. Kaupallisempi 798 oli sekin oivallinen paikka viettää aikaa. Ylipäätään taide tunki Pekingissä enemmän esiin kuin täällä Hongkongissa.
- Hutongien, eli vanhojen yksikerroksisten asuinalueiden tunnelma on ainutlaatuinen. Niissä on mukava vain kuljeskella tunnelmoimassa, mutta illan tunteina voi suunnata niille hutong-kaduille, joille on syntynyt persoonallisia uusia ravintoloita ja baareja.
- Hongkongin metroa kehutaan, Pekingin metroa vihataan. Minä rakastan yleensä kaikkia maailman metroja. Mutta tämän kaupungin metrosta en pidä. Se on kliininen ja tehoton. Asemilla pitää kävellä valtaisia matkoja – niissä kliinisissä tunneleissa, joissa ei ole taidetta tai metrohauskuutta, kuten katusoittajia. Pekingin metrossa saattoi ruuhka-aikoina litistyä tuntemattomien ihmisten väliin, tai katsella useiden – jopa kiinalaisittain täysien – metrojen huristavan ohi ennen kuin mahtui sisään, mutta silti se oli minulle mieluisampi kulkutapa. Ei nyt mennä siihen, että täällä on sen sijaan kaksikerroksisia ratikoita. Ja joukkoliikennelauttoja.
- Tämä voi kuulostaa hämmentävältä, mutta ikävöin Pekingistä toisinaan väljyyttä ja tilaa. Hongkongissa äärimmäisen tiivis kaupunkirakenne todella tuntuu. Ei siellä missä minä asun, eli saarilla, mutta mantereella ja Hong Kongin saarella. Kapeilla jalkakäytävillä, korkeiden talojen ja suurten ihmismäärien joukossa on välillä vaikeaa päästä kunnolla eteenpäin. Etenkin kun tässä hektisessä kaupungissa kävellään sangen verkkaisesti, kuten muuallakin Kiinassa. Toisaalta juuri tuo tiiviys luo myös Hongkongin hurman; ainutlaatuisen tunnelman ja estetiikan. Samoin se on taannut upeiden viheralueiden säilymisen, mukaan lukien nämä saaret.
- Paremmat ”kaupunkimenolehdet”. Hauskat pikkuiset kulttuurikeskukset. Nämä molemmat – tai siis niiden puutteet – liittynevät Hongkongin kaksikielisyyteen ja asemaan entisenä britti-imperiumin osana. Täällä englanninkielinen kulttuuri on laaja ja vanha ilmiö. Pekingissä pienen ulkomaalaisjoukon on pitänyt raivata itselleen jonkinlainen oma tila ja ulkomaalaisten määrä on alkanut kasvaa vasta kohtuullisen vähän aikaa sitten. Maahan ja kaupunkiin tutustumiseen ja siellä selviytymiseen tarvitaan siis huomattavasti enemmän tukea. Sitä on näin ollen myös tarjolla. Ilmaisia kaupungin menoista ja kuulumisista kertovia englanninkielisiä lehtiä on useita ja niitä on tarjolla ilmaiseksi pitkin kaupunkia. Hongkongissa vastaavia lehtiä on vähän. Ne ovat ankeita ja pinnallisia. Niitä on vaikea löytää ja esimerkiksi TimeOut-lehteä saa ainoastaan irtonumerona ostaen. Mikä tuntuu nihkeältä, sillä lehti on mielestäni kehnompi kuin Pekingin sisarjulkaisunsa.
- Ne hauskat pikkuiset Pekingin kulttuurikeskukset järjestävät erilaisia kohtuuhintaisia kiinan kielen kursseja ja keskusteluklubeja, mutta ennen kaikkea muuta kiinnostavaa, kuten kokkauskursseja ja käyntejä mitä ihmeellisimpiin ja arkisimpiin kohteisiin asiantuntevien paikallisoppaiden ohella. Tämä kaikki, jotta ulkomaalaiset ymmärtäisivät vähän enemmän sitä, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Lisäksi tarjontaan kuuluu esim. indie-elokuvien ja dokumenttien näytöksiä. Ja osa tapahtumista kiinnostaa myös paikallisia, joten omaan ulkomaalaiskuplaansakaan ei tarvitse tuolla sulkeutua.
- Viimeisenä muttei vähäisimpänä: Hongkong on huikea ruokakulttuurikaupunki, josta varmasti löytää mieluisan ravintolan jokaiseen makuun. Paikallinen, eli kantonilainen ruokakulttuuri hongkongilaismaustein ei kuitenkaan vedä vertoja suolaiselle, öljyiselle ja tuliselle pohjoiskiinalaiselle keittiölle. Virallisten ruokakriitikoiden mielipide ei ole yleensä aivan sama. Tämä koko lista lieneekin vain kuvaus siitä, että minusta ehti jo tulla pikkiriikkisen pohjoiskiinalainen. Ja nyt ihmettelen tupla-ulkomaalaisena tämän eteläisen ja länsimaalaistuneen Kiinan palasen menoa. Kun olen jonkin aikaa ihmetellyt, osaan varmasti nimetä tämänkin pullan parhaat rusinat. Siitä lisää myöhemmin. Kohta suuntaan Pekingiin ja tämän listan luettuanne jo tiedättekin mihin siellä. Tähän kirjoitukseen voin varmasti myös palata asuttuani Hongkongissa pidempään ja naureskella omalle tietämättömyydelleni ja turhautumiselleni. Mutta tältä Hongkong näyttää, kun täällä on viettänyt kaksi kuukautta.
Salla Tuomivaara 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.