Avainsana-arkisto: kiina

Podcasteja

Podcasteja ja radio-ohjelmia, joihin olen viime vuosien aikana päässyt juttelemaan itselleni rakkaista aiheista, on kertynyt aika liuta. Tässä valikoima:

Sami Keto: Enemmän kuin sapiens

”Salla Tuomivaara on sosiologi, joka on pitkään ajanut eläinten asiaa niin kaduilla kuin kabineteissa. Turun yliopiston postdoc-tutkijana hän tutkii sosiaalitieteiden eläinkuvan muotoutumista. Aihetta hän on käsitellyt jo väitöskirjassaan, ja siitä muokatussa teoksessaan Animals in the sociologies of Westermarck and Durkheim, kuten myös artikkelissaan Taide purkaa ihmistieteiden rakentamaa rajaa – Sosiologin katse eläintä esittävään taiteeseen (Tahiti-lehti, 2022).” https://open.spotify.com/episode/2nl7cqVKdLyhwoD6neHDc6

Lukupiiri Tulusto & Kylmälä

Laura Gustafssonin eläinoikeusromaani on älykästä feminististä chick litiä ja tuo uuden näkökulman rakkauteen

Laura Gustafssonin romaani Mikään ei todella katoa on kirja eläinaktivismista, turhautumisesta ja huolenpidosta. Se käsittelee myös ruumiillisuuden teemoja ja kertoo ihmisen ja muunlajisen eläimen kumppanuudesta. Ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja ja herkästi tunteita käsittelevä kirja vie lukupiiriläiset syvälle. Lukupiirissä vieraileva sosiologi, tietokirjailija ja eläinoikeusaktivisti Salla Tuomivaara toteaa, että vaikka eläinten oikeuksista on puhuttu kauan, tätä kirjaa ei olisi voitu kirjoittaa aikaisemmin, sillä se nostaa esiin uusia näkökulmia aiheeseen. Heli Kataiselle tärkeää Gustafssonin kirjassa oli se, miten romaani kyseenalaistaa tavat rakastaa. Heli löytää tarinasta myös modernin chick litin piirteitä. Annalle Gustafssonin romaani on melkein käänteentekevä: se vaikutti syvästi hänen eläinsuhteeseensa. https://areena.yle.fi/podcastit/1-66611729

Untame-podcast

Kausi 2, jakso 4. Inhimillinen ja eläimellinen tietäminen: ”Miten tiedämme muunlajisista eläimistä ja heidän tietämisestään? Mitä on inhimillinen ja eläimellinen tietäminen — ja mikä tätä tietoa ohjaa?” Ja vielä Verneri Pohjolan musiikki!

Tässä jaksossa pohdimme sitä, miten tiedämme muunlajisista eläimistä ja heidän tietämisestään. Miten ihmiseläinten ja muiden eläinten tietäminen eroaa – vai eroaako? Joidenkin ihmisryhmien käsitykset ja tietyistä intresseistä käsin tuotettu tutkimustieto muunlajisista ovat ohjanneet sitä, miten kohtelemme muunlajisia eläimiä. Mitä on inhimillinen ja eläimellinen tietäminen? Vieraanamme tässä jaksossa on yliopistotutkija Salla Tuomivaara.” https://www.podplay.com/fi-fi/podcasts/untame-podcast-1195975/episodes/kausi-2-jakso-4-inhimillinen-ja-elaimellinen-tietaminen-298762424

Vegaaneista tykkään

26. 90-luvun vegaanit

Minkälaista veganismi oli 1990-luvulla? Mikä ihmeen hikikiekko ja platta? Tämän jakson vieraat Salla, Jussi ja Jani kertovat haasteista ja onnistumisista, joita he ovat kohdanneet 30 vuoden vegaanimatkallaan.
https://podcasts.apple.com/fi/podcast/26-90-luvun-vegaanit/id1608322249?i=1000592870952

37. Suomen vegaaniaktivismin historia (Salla Tuomivaara)

Kirjailija ja postdoc-tutkija Salla Tuomivaara on ollut mukana vegaaniaktivismin skenessä 90-luvulta lähtien. Mitkä ovat olleet merkityksellisimmät tapahtumat ja liikkeet? Mitä mieltä Salla on ”kettutyttöjen” tempauksesta? Entä miksi vegaaniaktivismi on nykyään tempauksien sijasta reseptipainotteista? https://suomalaiset-podcastit.fi/podcast/vegaaneista-tykkaan-1/37-suomen-vegaaniaktivismin-historia-salla-tuomiva

40. Ketkä jarruttavat eläinoikeuksien edistämistä Suomessa (Salla Tuomivaara)

Postdoc-tutkija, kirjailija ja eläinoikeusaktivisti Salla Tuomivaara on seurannut eläinten oikeuksien kehitystä ja myös kehityksen jarruttamista 30 vuotta. Mitkä tahot haluavat ylläpitää status quota ja millä keinoin? Miksi Salla ei itse ole enää mukana tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnassa, jonka piti olla iso askel eläinten hyvinvoinnin kehityksessä. https://www.podplay.com/podcasts/vegaaneista-tykkaan-882890/episodes/40-ketka-jarruttavat-elainoikeuksien-edistamista-suomessa-salla-tuomivaara-140977156

Eläimiä ja ihmisiä – Sanna Hellström

Eläintarhat – eläintensuojelua vai viihdettä ihmisille?
Eläimiä ja ihmisiä-ohjelmassa keskustellaan eläintarhoista. Sanna Hellströmin vieraina ovat Korkeasaaren Ystävien puheenjohtaja ja eläintarhan tutkija Matti Nummelin, WWF:n suojeluasiantuntija Tanja Pirinen, jonka kanssa keskustelemme eläintarhojen ja suojelujärjestöjen roolista sekä tutkija Salla Tuomivaara, joka suhtautuu eläintarhoihin kriittisesti. https://areena.yle.fi/audio/1-50852030

Podcast Havuhattu & Elonkehä

Eläin (4/21)
”Tämän Havuhattu & Elonkehä -podcastin jakson teemana on eläin. Pohdimme vieraamme Salla Tuomivaaran kanssa eläinten hyödyntämisen etiikkaa. Keskustelemme siitä, millaisista eettisistä periaatteista käsin eläinoikeuskysymyksiä olisi syytä tarkastella, ja millä perusteilla pidämme joitain eläimiä suuremmassa arvossa kuin toisia.” https://soundcloud.com/havuhattu/havuhattu-elonkeha-elain-421

Podcast Markus Leikolan totuudet ja todellisuudet

Eläinten todellisuus on sama ja eri kuin ihmisten. Markus Leikolan kanssa ihmisten ja eläisten todellisuudesta keskustelee Salla Tuomivaara. https://areena.yle.fi/audio/1-61030773

Takakansi-podcast

Salla Tuomivaara – Elävien olentojen kohtaamisesta.
”Vieraanani oli tutkija Salla Tuomivaara, ja keskustelimme hänen 2019 ilmestyneen kirjansa Syötävät koirat ja sympaattiset siat teemoista, eli eläinten kohtaamisesta, ja mitä tarinoita kerromme itsellemme oikeuttaaksemme itsellemme tavat toimia eläinten kanssa.” https://soundcloud.com/takakansi-podcast/salla-tuomivaara-elavien-olentojen-kohtaamisesta

Radio Suomen Päivä: Kiinassa eläinten kaltoinkohtelu ei rajoitu vain ruokatoreihin

Koronapandemia on havahduttanut koko maailman kiinalaisten ruokatottumuksiin. Kiinan ruokatoreilla kelpaavat myytäviksi niin koirat, kissat kuin lepakot ja apinatkin. Aasiassa on muutakin länsimaisin silmin järkyttävää eläinten kohtelua, muun muassa sappikarhujen kohtelu tuntuu monesta järkyttävältä. Usein eläinsuojeluongelma on myös ruuan tuotannon ongelma, kuten COVID-19 on jälleen osoittanut. Haastateltavana on Kiinassa kolme vuotta vuosikymmenen alussa asunut eläinaktivisti, sosiologi ja tietokirjailija Salla Tuomivaara, joka kertoo aluksi millaisia paikkoja kiinalaiset ruokatorit oikein ovat. Haastattelijana on Heidi Laaksonen. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50510360

Vuosikymmenen ilmastoteko

Eläinoikeuskeskustelun globaali kehittyminen
”Voidaan virheellisesti luulla että ihmiset ovat väkivaltaisempia niissä maissa jossa vielä nähdään mistä ruoka tulee.” Salla Tuomivaara on tutkinut eläinkysymyksiä yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Kiinassa lihankaltaisilla tuotteilla on jopa tuhansien vuosien perinteet ja työmatkapyöräilijöille kaupataan aamuisin lämmintä soijamaitoa. Globaalissa tarkkailussa Suomi ei sittenkään ole erityisen edistyksellinen etupulpetin oppilas eläinoikeus- ja ilmastoasioissa. https://shows.acast.com/vegaanihaaste/episodes/elainoikeuskeskustelun-globaali-kehittyminen

Kettu katsoo takaisin – Eläinrepresentaatioista

Matilda Aaltosen ja äänisuunnittelija Markus Tapion yhteistyönä toteutettu audioessee, joka käsittelee eläinten kertomista. Sosiologi Salla Tuomivaaran sekä folkloristi ja kreikan kielen tutkija Liisa Kasken ajatukset yhdistyvät orgaanisen ja synteettisen rajapinnassa kehkeytyvään äänelliseen maisemaan, joka kutsuu tuntemaan ja viipyilemään. Miksi eläimet näyttäytyvät meille söpöinä otuksina, joiden katselu tuottaa mielihyvää? Voiko muita eläimiä edes kertoa ihmispositiosta käsin? Mitä voisimme kertoa tosin? Teos suositellaan kuunneltavaksi kuulokkeilla mukavassa asennossa. Tuotanto: Juha-Pekka Hotinen, Yle Radiogalleria https://areena.yle.fi/audio/1-50799628

Jäniksen vuosi 1: Kahdeksassa tunnissa vuodeksi Kiinaan

Päivälleen seitsemän viikkoa sitten kävin ottamassa viimeiset rokotukset, pakkasin matkalaukkuun viimeisen postinjaon tuoman ystäväni esikoisromaanin ja lähdin avomieheni kanssa lentokentälle rinkkojen ja matkalaukkujen kanssa. Finnairin suora lento Pekingiin vei meidät vuoden matkalle maahan ja maanosaan, jossa olin aiemmin vieraillut vain kerran, kahdeksan päivän matkalla Shanghaissa.

Shanghaissa nousimme lentoasemalla supernopeaan junaan, joka kiidätti meidät keskustaan modernimmin kuin mikään suomalainen kulkupeli. Pekingissä valitsimme kaupungin subventoimat taksit. Monenlaiset keinot ovat käytössä yksityisautoilun kasvun rajoittamiseksi.

Mutta taksit eivät tahtoneet valita meitä. Kuskit puistelivat päätään ja lopulta ymmärsimme, etteivät suuret matkatavaramme heidän mielestään mahtuneet heidän pienten autojensa pieniin takakontteihin. Viimein taaemmassa taksirivissä autostaan käveli ulos pienikokoinen keski-ikäinen naiskuski ja ehdotti 150 yuanin diiliä, jolla on valmis heittämään meidät ja tavaramme keskustaan. Suostuimme, vaikka 15 euroa olikin ylihintaa mittarihintoihin nähden.

Nainen nosteli ripein ottein suuret matkalaukkumme autonsa takakonttiin mieskuskien naurahdellessa vieressä autoihinsa nojaillen. Rinkan saimme poikittain syliimme takapenkille, mutta pääsimme matkaan.

Taksi kiisi moottoritiellä ikkunat auki, vaikka aamu oli vielä varhainen eikä lämpötila ollut noussut edes kahteenkymmeneen. Takseissa ei ole ilmastointia, joten ikkunat ovat aina auki. Aamuruuhkan keskellä ennen matkaa kuullut varoitukset Pekingin huonosta ilmanlaadusta tulivat todeksi. Silmiä alkoi kirvellä eikä yskähtelyäkään voi estää.

Etukäteen en ollut osannut kovin vakavasti huonoa ilmanlaatua pelätä, sillä tiesin käytännössä jopa nauttivani suurkaupunkien pölyisen kaupunkiselta tuoksuvasta ilmasta. Peking ei kuitenkaan tuntunut Pariisilta. Oppaastani saatoinkin lukea, että Pariisin ilmanlaadun epäpuhtauspitoisuuden ylittäessä WHO:n suosituksen 20 kahdella pisteellä ja toisen suosikkini New Yorkin tekevän sen seitsemällä, on Pekingin keskimääräinen lukema 120 – siis sata yksikköä terveyssuositusten yläpuolella.

Pahimpina päivinä keskimääräisistä saastelukemista mennään tietenkin vielä roimasti yli. Pekingin sanotaankin kuuluvan maailman kymmenen saastuneimman kaupungin joukkoon, vaikka etenkin olympialaisten alla kaupungin ilmaa yritettiin kovasti puhdistaa. Astmaatikolla ei ole täällä helppoa ja ilmanlaatu näkyy muidenkin terveydessä.

Taksin käännyttyä sisään hotellimme portista hotellihenkilökunta kiirehti auttamaan meitä ulos autosta. Suuri matkatavaramäärämme herätti jälleen hilpeyttä. Erään hotellityöntekijän englanninkielen taito riitti ilmoittamaan, kiinalaisen suorapuheisesti, meillä olevan aivan liikaa matkatavaroita. Toteamuksen päälle – tai matkatavarakasallemme yleisesti – nauroivat kaikki paikalla olevat kiinalaiset.

Emme osanneet ryhtyä selittämään, että tarkoituksemme ei ollut viettää tässä maassa viikkoa vaan vuosi. Meillä ei vain vielä ollut asuntoa, johon muuttaa. Majoituimme kyseiseen hotelliin, jotta olisimme mahdollisimman lähellä mieheni työpaikkaa ja voisimme samalla etsiä itsellemme kotia, joka niin ikään mahdollistaisi jalkaisin tehtävät työmatkat. Pekingin ruuhkat lohkaisisivat muuten turhan suuren osan ainutlaatuisesta vuodesta.

Tätä kirjoitan omassa Kiinan kodissamme. Elämän siirtäminen uuteen maahan vaatii loputtomalta tuntuvan määrän erilaisia hankintoja ja järjestelyjä, mutta yllättävän nopeasti asiat myös asettuvat omille paikoilleen. Kotikulmat tuntuvat kotoisilta, vaikka kotikaupunginosa Chaoyangissa onkin yli 3,5 miljoonaa asukasta – ja uudessa kotikaupungissa juuri valmistuneen väestönlaskennan mukaan lähes 20 miljoonaa.

Minulle työmatkalla ei tänä vuonna ole väliä. Tärkeintä on kodin muuten hyvä sijainti, inspiroiva ikkunanäkymä ja oma Ikeasta ostettu pikkuinen kirjoituspöytäni. Toivon voivani tämän vuoden aikana edistää pöytälaatikossa odottavaa väitöskirjaani ja onnistuvani kertomaan tämän blogin kautta miltä Kiina ja Peking näyttävät maapallon tilanteesta huolestuneen ja elämän ihmettelystä nauttivan suomalaisen silmin.

Otin virkavapaata työstäni suomalaisessa eläinsuojelujärjestössä voidaksemme toteuttaa haaveemme asumisesta välillä jossain muussa maassa, oppiakseni lisää eläinten tilanteesta ja maailmasta, elääkseni.

Maahanmuuttajuutta

Eilisessä blogitekstissäni liedellämme kiehuivat perunat. Pesin ne perunat tiskiharjalla. Käyttämättömällä sellaisella kuitenkin. Pekingin vuodet valmistivat siihen, että tiskiharjan löytäminen voi ulkomailla olla kiven alla. Pekingissä meidät pelasti Ikea.

 

Täällä Hongkongissa kaapistamme löytyy jo monta tiskiharjaa. Onneksi. Sillä en ole vieläkään löytänyt mistään peruna/juuresharjaa, tai edes sen korviketta, kuten kuorintarukkasta. Mutta hätä keinot keksii. Minulla on ollut arkisimpien suomalaisten sanontojen mielessä pyörittelyn kausi käynnissä tänne saapumisesta lähtien. Mikä lie korvista haipuvan kielen kiinnipitomekanismi se on.

 

Lähes päivittäin manaan itselleni – sekä Suomessa että ulkomailla – että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Täällä se on tullut mieleeni manatessani mukaan ottamiemme lämpimien vaatteiden kitsasta määrää. Onneksi olin sentään tajunnut kohtaavani kylmät lattiat ja lämpimiä sukkia ja tohveleitakin oli matkalaukuissamme pieni pino.

 

Joka tapauksessa olen nyt kuukaudessa käyttänyt kaikki mukana tuomani vaatteet paria kevyttä kesämekkoa lukuun ottamatta. Osaan siis pakata perinteisen inter-railin verran vaatteita. Olemme siirtyneet nyrkkipyykkikauteen. Pesukone on hankinnassa, mutta saarielämä asettaa siihen omat haasteensa. Asumme siis saarella, jonne kuljetaan Suomenlinnan lautan kaltaisella välineellä. Suomenlinnan tapaan saarellamme on enemmän turisteja ja viikonloppuretkeilijöitä, kuin erilaisia palveluja. On niitä suoraan sanoen täällä Lammalla Suokkia enemmän, mutta ketjuliikkeistä ja marketeista ei ole tietoakaan. Ja hyvä niin.

 

Mutta pesukoneita saarellamme myy vain eräs hyvin hyvin pieni kauppa. Se kelpaisi, mutta paikallinen ilmasto sai meidät päätymään siihen, että ensimmäistä kertaa elämässämme etsimme kuivaustoiminnon sisältävää laitetta. Sillä pyykin kuivaksi saamiseen tarvitaan joka tapauksessa sähköllä toimivaa laitetta. Kuivaava pesukone löytyy mantereelta. Liikkeistä osa tarjoaa kotiinkuljetuksen – keskustan laivalaiturille asti. Sen jälkeen kone on itse työnnettävä, pyöritettävä, vedettävä tai kannettava lauttaan ja sieltä kotiin. Lammalla kaikki sellainen tapahtuu pienillä tai suuremmilla lavakärryillä. Lamman päässä painavimpia kuormia voidaan siirtää eräänlaisen mini-traktorin vetämässä peräkärryssä. Saarellamme ei nimittäin ole autoja. Eikä autoteitä.

 

Paikallisille tämä ei tietenkään ole konsti eikä mikään. Maahanmuuttaja ei kuitenkaan tunne tapoja eikä ihmisiä. Kuka ne kaikki kärryt omistaa, joilla tavaraa raahataan lautalle ja sieltä pois? Saako niitä vuokrata? Sisältyykö vuokraan kärryjen vetäjä, apukantaja vai kenties jopa mini-traktorin kuski? Keneltä tästä kaikesta voi kysyä?

 

No, muutamalta on kysytty. Apua on luvattu, mutta vielä ei ole kuulunut, tai on ehdotettu paikallista kauppaa. Mamulle kaikki on aina vähän vaikeampaa. Vaikka meillä kaikki on kovin hyvin eikä taustalla ja takaraivossa ole hätää ja kärsimystä. Puhumme jopa toista paikallista kieltä. Oikeasti apua taitaa olla tulossa.

 

Kaiken kaikkiaan Hongkongin elämä on suorastaan naurettavan helppoa Pekingiin asettumisen jälkeen. Yksi suurimmista tekijöistä on juuri kieli. Täällä imen tietoa jatkuvasti ympäriltäni: Tuolla lukee, että täällä on kotiinkuljetus. Tuossa on ilmoitus myytävistä huonekaluista. Tuolla ilmoitustaululla kaupunginosavaltuusto ilmoittaa tulevista juhlapäivistä ja kunnallisteknisistä hankkeista. Tuo A4-lappu seinässä kertoo, että kohta on katkos vedenjakelussa. Aa, tuo paikka on korealainen ravintola, tuo on ompelimo, tuo on kunnanvirasto. Tuonne ei saa mennä. Tuo liike on kiinni huomenna.

 

Pekingissä kuljimme kieltä taitamattomina kuin ornamenttien maailmassa. Vei viikkoja, että ymmärsimme mitä erilaiset julkisivut ja ikkunat kätkivät taakseen. Ja loppuun asti jouduimme käyttämään sekä teknisiä apparaatteja että paikallisia ystäviä tulkitsemaan meille erilaisia talomme alaoveen teipattuja lappuja ja meille annettuja lomakkeita, jopa ruokalistoja – silloin kun ravintolassa ei ollut sen paremmin englanninkielistä kuin perinteistä kiinalaista kuvamenuakaan, tai edes länsiaakkosin kirjoitettua kiinankielistä listaa, vain kirjoitusmerkein kirjoitettu menu.

 

Olen jo aikaa sitten ymmärtänyt, että yksi syy Lidlin suosioon Suomeen tulevien maahanmuuttajien keskuudessa ovat tutut brändit. Kaiken vieraan paikan aiheuttaman epävarmuuden ja hämmennyksen keskellä itsekin olen turvautunut tuttuihin brändeihin, joita muuten jopa karttelen: Oo, Nestlen vettä. Tämä on varmasti turvallista. Oi, Dolen säilykkeitä. Noista tiedän, mitä ne sisältävät.

 

Hongkong on saanut minut poimimaan ostoskoriin monta sellaista purnukkaa, jotka jäivät Pekingissä hyllyyn. Niin monissa tuotteissa oli tekstejä vain kirjoitusmerkein, etten jaksanut aina selvittää, onko tämä tofun näköinen oikeasti tofua vai kananmunahyydykettä, onko tuossa säilykkeessä myös pieniä kuolleiden eläinten palasia ja pitäisikö nämä kuivatut sienet kenties keittää montakin kertaa ennen kuin niihin ei kuole. Täällä entisellä Kansainyhteisön alueella samaisella Kiinassa valmistetulla tuotteella onkin kyljessään englanninkielinen lappu. Hiphei, sinne se sujahtaa ostoskärryyn.

 

OIenkin vasta nyt oivaltanut, että Lidl taitaa saada kävijöitä myös sen ansiosta, että merkittävässä osassa sen myymistä tuotteista on tuoteselosteet myös englanniksi ja usein monilla muillakin kielillä. Kotimaisissa ketjuissa, joissa kotimaisten tuotteiden osuus on perinteisesti ollut huomattavasti suurempi, on lukuisia tuotteita, joissa tuotetiedot ovat vain suomeksi ja ruotsiksi. Maahanmuuttajan – tai satunnaisen turistin – on hyvin vaikea varmistua, mitä kaikkea ne tarkalleen sisältävät ja miten tuote pitäisi valmistaa. Tämä tilanne säilyy pitkään, vaikka kohdemaan kielestä jo alkeet oppisikin.

 

Kaksikieliseen maahan muuttaneena, jonka toista kieltä satun osaamaan, mietin entistä nöyrempänä kaikkien niiden tilannetta, jotka päätyvät maahan, jonka virallisista kielistä he eivät ymmärrä sanaakaan. Ja joilla ei ole vapaaehtoisesti maata vaihtavien lukuisia etuoikeuksia.