Aihearkisto: Blogi

Surullisimmassa tammikuun säässä

Tänään oli pakko kaivaa esiin teksti, jonka kirjoitin vuoden 2018 ensimmäiseen Nuorten Luonto -lehteen, Toiminnanjohtajan terveiset -palstalle. Tänään ilmastoahdistukseni on vielä voimakkaampaa kuin kaksi vuotta sitten, mutta ajatukset muuten pitkälti hyvin samoja. Näissä kahdessa vuodessa on myös käynyt yhä selvemmäksi, että ilmastonmuutoksen nopeus taitaa yllättää meidät kaikki. Näin kirjoitin kaksi vuotta sitten:

Viime vuosina on ollut paljon puhetta perinteisen Suomen ja suomalaisen kulttuurin kokemasta uhasta. Yksi presidenttiehdokkaista halusi vaalilauseessaan Suomen takaisin. Minäkin halajan takaisin lapsuudesta tuttua Suomea. Se Suomi oli elänyt samanlaisena lukemattomien sukupolvien ajan. Kyseessä on neljän vuodenajan Suomi. Suomi, jossa lumi on selviö. Siinä maassa oltiin pahoillaan keskieurooppalaisten puolesta, jotka viettivät harmaata joulua vesilätäköiden ja tekolumen keskellä. Nyt minä itse vietän samanlaista joulua, maassa, jota yhä kutsutaan Suomeksi.

Vuodenkierto rytmittää ihmisten eloa kunkin alueen kulttuurissa. Juhlapäiviin kuuluu tietynlainen vuodenaika ja tietyt luonnonilmiöt. Oman kotimaan tai -alueen rakkaus syntyy yleensä muistoista, tuttuudesta. Minulle se on muun muassa talven sinisiä hetkiä, lumen narskuntaa, tykkylumisia puita, sitä miten lumi pehmentää ja pyöristää maiseman, kuinka pakkanen puree kasvojen ihoa ja miten kotoisalta näyttää, kun lumisen maiseman keskellä talojen ikkunoista hohtaa lämmin valo. 

Kun vuodenajat ja säät muuttuvat, tulee kotimaasta tai –alueesta vieras. Se synnyttää epävarmuutta, suruakin. Enkö enää voi kävellä talvisin jäätä pitkin saariin? Siirtyvätkö talviurheilulajit sisätiloihin? Voivatko lapset enää hyppiä katolta lumikinokseen? Ovatko huopikkaat ja potkukelkat kuolevaa kansanperinnettä? Ja näyttävätkö joulukorttien maisemat tulevaisuudessa eksoottisilta kuvaelmilta? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia vasta pienessä osassa Suomea, mutta ilmastonmuutoksen jatkuessa ne hyvin suurella todennäköisyydellä laajenevat yhä uusille alueille.

Näissä tunteissa piilee myös voimaa. Ne aktivoivat ihmisiä toimimaan ilmastonmuutosta vastaan, tutun luonnon ja vuodenaikojen puolesta. Pelkkä tieto ei usein riitä saamaan ihmisiä liikkeelle ja muutoksiin – siihen tarvitaan tunnetta. Luonto-Liitto tarjoaa väylän toimia elinympäristömme säilyttämiseksi ja tavata samoja kysymyksiä pohtivia ihmisiä. Järjestämämme kevät- ja talviseuranta saavat uutta merkitystä luonnon muutoksen seuraamisen välineinä.

Me ihmiset voimme yleensä vaihtaa asuinpaikkaamme mieltymystämme mukaan, mutta muiden lajien edustajille tämä ei aina ole mahdollista – tai ainakin lajin elinalueen siirtyminen voi kohdata rajansa. Ihmiselämän ja muiden lajien elinolosuhteiden suojelu kietoutuvat yhteen. Maa, jossa elämme, on yhteinen.

Museum of Nonhumanity book now available! / Epäihmisyyden museosta tehty kirja nyt ulkona!

Vastaa

Gustafsson&Haapojan Epäihmisyyden museosta on tehty kirja. Olen todella ylpeä, että saan olla esseelläni Empathy is part of our deepest nature mukana tässä upeassa projektissa. E-kirja on ladattavissa sivuilta ilmaiseksi.

I’m so proud to be part of this amazing project and its new book with my essay Empathy is part of our deepest nature. Museum of Nonhumanity book by Gustafsson&Haapoja is now available online!

https://punctumbooks.com/titles/museum-of-nonhumanity/

”Museum of Nonhumanity is the catalogue for a full-size touring museum that presents the history of the distinction between humans and animals, and the way that this artificial boundary has been used to oppress human and nonhuman beings over long historical periods. Throughout history, declaring a group to be nonhuman or subhuman has been an effective tool for justifying slavery, oppression, medical experimentation, genocide, and other forms of violence against those deemed “other.” Conversely, differentiating humans from other species has paved the way for the abuse of natural resources and other animals. Museum of Nonhumanity approaches animalization as a nexus that connects xenophobia, sexism, racism, transphobia, and the abuse of nature and other animals. The touring museum hosts lecture programs in which local civil rights and animal rights organizations, academics, artists, and activists propose paths to a more inclusive society through intersectional approaches. The museum also hosts a pop-up book shop and a vegan café. As a temporary, utopian institution, Museum of Nonhumanity stands as a monument to the call to make animalization history.

Museum of Nonhumanity is a project by Gustafsson&Haapoja, a collaboration between visual artist Terike Haapoja and author Laura Gustafsson. This long-term project focuses on the ethical and other problems that arise from the anthropocentric worldviews of Western modernism, and seeks to open paths for more inclusive notions of sociality. Their first project, The Museum of the History of Cattle, first exhibited in Helsinki in 2013, was published with punctum in 2015 as History According to Cattle. Gustafsson&Haapoja was awarded a Finnish State Media Art award in 2016 and a Kiila Prize for socially engaged art in 2013.”

Julkinen puheenvuoro tulossa – auttaisivatko nämä ohjeet?

Hyviä puhujia on ihana kuunnella. Kuuluu elämän mukaviin puoliin, että voi istua paikallaan ja imeä tietoa ja näkemyksiä; kuulla kokemuksista, joita ei itse ole elänyt. Hyvän puhujan puheen ei tarvitse noudattaa tiettyä kaavaa. On monia tapoja ottaa kuulija pauloihinsa.

Useimmat meistä eivät ole hyviä puhujia ja esiintyjiä syntymästään – tai edes puhumaan oppimisestaan – asti. Ja vaikka olisivatkin, niin se ei kuitenkaan usein tunnu siltä. Julkinen puhuminen jännittää. Siksi helpottaa, jos voi turvautua joihinkin julkista puhumista koskeviin neuvoihin tai muistilistoihin.

Kun kesän lopulla istuin jälleen yhdessä akateemisessa konferenssissa, turhautumiseni kiehtovien aineistojen huonoihin esittelyihin johti siihen, että päätin kirjoittaa pienen tekstin siitä, millaisia asioita kannattaa käydä mielessään läpi, kun valmistelee mitä hyvänsä julkista puheenvuoroa. Kuulijalle on turhauttavaa yrittää esityksen kymmenen ensimmäisen minuutin ajan saada kiinni siitä, miksi lavalle noussut ihminen puhuu siitä mistä puhuu, miksi hän on ryhtynyt aiheeseen perehtymään ja mitä esitys varsinaisesti tulee käsittelemään.

Ennen kuin aloitan ohjeeni, on todettava, etten kuvittele olevani itse erityisen erinomainen tai virheetön puhuja. Siksi olen itse kokenut tällaiset muistilistat hyödyllisiksi. Kaikesta kirjoittamastani voi myös olla toista mieltä. Ihmiset pitävät erilaisista puhujista ja puheenvuoroista. Mutta väitän, että tietyt karikot seuraavilla ohjeilla voi välttää. Itseäni ne ovat ainakin auttaneet.

  • Aloita mikä tahansa puheenvuoro kertomalla kuka olet, mistä aiot puhua ja miksi. Eli miksi sinulla on sanottavaa tästä asiasta ja miksi tämä asia on kiinnostava tai ajankohtainen.
  • Kun laadit puheenvuoroasi, mieti keille puhut, mikä heitä omassa aiheessasi voisi kiinnostaa ja mihin ajankohtaiseen tapahtumaan tai kysymykseen oma aiheesi kytkeytyy. Käytä näitä ideoita selittäessäsi puheenvuorosi alussa, mistä esityksessäsi on kyse. Eli tarjoa kuulijalle jokin tarttumapinta aiheeseesi.
  • Mieti paljonko puheenvuorolle on aikaa. Varaa aikaa kysymyksille ja keskustelulle – ja yllätyksille. Vaikka valmistautuisit kuinka hyvin ajallisesti, aina voi tapahtua jotain yllättävää, vaikka sähkökatko, tai palohälytys. Mieti siis mistä kohdasta voit lyhentää suuremmitta ongelmitta puheenvuoroasi, jos aika onkin yhtäkkiä käynyt vähiin.
  • Esityksessä kannattaa olla kolme selkeää osaa: aloitus, keskiosa ja loppu. Ensimmäisessä esittäydytään ja tarjotaan tarttumapinta aiheeseen, keskiosassa kerrotaan varsinainen asia ja lopuksi vedetään sanottua jotenkin yhteen ja esitetään ehkäpä ajatus pohdittavaksi tai kysymys ilmoille.
  • Jos et ole varma, miten esityksesi/puheenvuorosi jäsentelisit, käytä 3 x 3 –sääntöä. Muistelen, että olisin omaksunut tämän joskus lukiessani hyvän esiintyjän, Oras Tynkkysen, ohjeita julkisiin puheenvuoroihin. Eli esityksessä voi olla kolme pääasiaa, joilla voi jokaisella olla korkeintaan kolme alakohtaa. Puheenvuoron pituudesta on tietenkin kiinni, miten laajasti näitä 3 kertaa kolmea asiaa voi käsitellä, mutta tämä perussääntö sopii yllättävän erilaisiin esityksiin. En ole varma kirjoittiko Oras juuri näin. Mutta tällaista kaavaa itse noudatan, jos olen hukassa esityksen rakenteen kanssa.
  • Ilmoita puheenvuorosi aluksi, onko ok, että sinut keskeytetään ja kysellään lisää, vai toivotko, että kysymykset ja kommentit varataan puheenvuoron loppuun.
  • Jos jännittää, muista, että kuulijat ovat yleensä aina puhujan puolella. Toivomme, että kuuntelemamme ihminen saa asiansa ilmaistua ja ettei hän jännitä turhaan. Jokainen on ollut jossain vastaavassa tilanteessa.
  • Puhu mahdollisimman voimakkaalla ja selkeällä äänellä. Käytä mikkiä, jos se on tarjolla. Puhujan ollessa kyseessä hiljainen ääni ei ole huomaavaisuutta – kuulija sen sijaan kärsii ja menettää mielenkiintonsa viestin pätkiessä. Tarkka kuulostelu vie myös voimia kuulijalta.
  • Anna innostuksesi näkyä, se tarttuu. Jos aiheesi ei tunnu puhuttelevan itseäsikään, on yleisössäkään vaikea innostua asiasta. Ja jos olet aidosti kiinnostunut asiastasi, alkaa se vaikuttaa kiehtovalta kuulijastakin.

Muista, säännöt on tehty rikottaviksi eikä ohjeita tarvitse aina noudattaa, mutta riko ajatuksella, jos rikot.